Seikkailujen viikko
No niin, on taas aika kirjoittaa seikkailullisista ihmisistä ja heidän tempauksistaan.
Uusi-Seelantilainen William Trubridge teki uuden syvyyssukelluksen maailmanennätyksen 12.12.2010. Hän sukelsi yhdellä hengenvedolla käsittämättömät 100 metriä alas ilman mitään apuvälineitä! Hänen ensimmäisen ennätysyritys hylättiin, joten hän joutui kokoamaan itseään jonkin aikaa ennen kuin pystyi tekemään uuden ja onnistuneen suorituksen. Tuo on kyllä ihan uskomaton ennätys..100 metriä! Löysin tämän jutun ExplorersWebistä, josta on tullut viimeisen viikon aikana maksullinen nettisivusto. Olen ostanut käyttöoikeudet nettisaitille.
ExplorersWeb on ylivoimaisesti maailman seuratuin seikkailunettisivusto, jota seuraa kuukausittain satoja tuhansia ihmisiä. Sen omistaa ruotsalainen pariskunta Tom ja Tina Sjögren, jotka muuttivat jo 1990-luvulla Yhdysvaltoihin, josta käsin he tuottavat sisältöä (mielestäni) parhaalle sivustolle. Olen tosi iloinen, että he seurasivat myös Kalaharin juoksuamme tarkasti.
ExWebin omistajat eivät vain raportoi seikkailuista, vaan ovat myös kädet savessa mukana meiningeissä. He ovat ainoa parikunta maailmassa, jotka ovat hiihtäneet Pohjois-ja Etelänavalle sekä kiivenneet Mount Everestin huipulle..ja purjehtineet isojen valtamerien yli jne.
He seuraavat ExWeb-sivustollaan haukkana, mitä esimerkiksi Mount Everestillä tapahtuu ja auta armias, jos joku/jotkut yrittävät huijata tätä kiipeily-yhteisöä ja jäävät siitä kiinni. Silloin ExWeb vetää kyseiset henkilöt julkisesti kölin alle.
Viime kuukausina on kuulunut parran pärinää siitä, onko etelä-korealainen “Miss Oh” ensimmäinen nainen maailmassa, joka on saavuttanut (huiputtanut) kaikki 14 kpl yli 8000 metrin vuorta vai ei. Miss Oh ei ole voinut todistaa esimerkiksi kuvin kaikkia huiputuksia ja itse asiassa hän on jäänyt kiinni -suomeksi sanottuna- kusetuksista ja sehän on polttoainetta ExplorersWebille. He ovat alkaneet tutkia Miss Oh´n “suorituksia” ja päätyneet siihen ratkaisuun, että hän ei ole tittelin “ensimmäinen nainen joka on noussut kaikkien yli 8000m vuorten huipulle”-arvoinen. Päin vastoin, he ovat lytänneet hänen suorituksia ja vetäneet hänet kölin alle ja kunnolla. Ihan oikein!
Tämä edellä mainittu titteli kuuluu nyt ja jatkossa espanjalaiselle Edurne Pasabanelle, joka on siis vuorikiipeijöiden kruunattu kuningatar. Miehistä tämän suorituksen teki ensimmäisenä italialainen vuorikiipeilijä Reinhold Messner (1986).http://en.wikipedia.org/wiki/Reinhold_Messner