Seikkailukatsaus,vko 44
Olen kertonut Kalaharin reissusta menneinä viikkoina melko paljon, joten moni muu kiinnostava uutinen “seikkailumaailmasta” on jäänyt vähemmälle huomiolle.
Yhdysvaltainen Sean Burch juoksi ja käveli Nepalin halki syksyn aikana. Matkaa kertyi yhteensä n.2000 kilometriä ja aikaa siihen kului karvan alle 50 päivää. Suoritus ansaitsee aplodit, sillä hän joutui taivaltamaan sherpojen (kantajat) kanssa halki hankalakulkuisten vuoristojen. Sean Burchin mukaan hän otti matkan aikana 2,5 miljoonaa askelta ja ne hoikensivat miestä 15kiloa. Vatsa oli kuulemma jatkuvasti ruikulilla ja se varmaan avitti massiivista painon pudotusta.
Yhdysvaltalainen Todd Carmichel yritti jo toistamiseen ylittää Kaliforniassa sijaitsevaa paahtavan kuumaa Death Valleyn aavikkoa, mutta kuten edelliselläkin kerralla, niin miehen vetokärry meni päreiksi. Mies ei anna kuitenkaan periksi ja hän aikoo yrittää , kunnes tavoite tulee saavutetuksi “There is only one way to know if something is possible-and that is to try it!” -sanoo Todd ExplorersWebille antamassaan haastattelussa. Tapasin Toddin etelänapamantereella joulukuussa 2008. Hän hiihti 39 päivässä Hercules Inlet-nimisestä paikasta maantieteelliselle etelänavalle 39 päivässä, joka oli tuolloin uusi ennätys. Todd oli erittäin voipuneen oloinen heppu tuon yrityksen jälkeen, sillä hän veti perässään karmeessa pakkasessa uber-painavaa pulkkaa yli kuukauden ajan. Meikäläinen ei saisi sitä pulkkaa edes liikkeelle.
Lontoon ja Kapkaupungin välimatka on n.16.000 kilometriä. Mac MacKenney (tupla-Mac), Steve MacKenney ja Chris Rawlings ajoivat matkan LandRoverilla uudella enkka-ajalla 11 päivää, 14h11min. He ajoivat lantikallaan 20 maan halki ja rikkoivat edellisen ennätyksen (1963) parilla päivällä. Kuten seikkailuissa tapaa käydä, niin kaikki ei mene niin kuin elokuvissa. Tiimi joutui odottamaan Etiopian rajalla 4 tuntia, sillä heidän papereissaan oli jotain häikkää. MaxAdventure-niminen autojoukkue saapui Tansanian rajalle keskellä yötä ja rajavirkamies tuli miesten luo pyjama päällä ja kysyi, “miksi te haluatte tulla Tansaniaan keskellä yötä?”
Viikon hesari ehtikin jo kertoa chileläisestä mainarista Edison Peñasta, joka juoksi päivittäin jopa 10 kilsan lenkkejä n.700 metriä Atacaman aavikon syvyydessä 69 päivän aikana, kuunnellen ipodista Elviksen biisejä. Hänet on kutsuttu New Yorkin maratonille ja tietääkseni hän halajaa myös Gracelandiin, jossa hän voisi tutustua fanittamansa Elviksen kotioloihin.
Atacamasta tuli mieleen, että kanadalainen Ray Zahab aikoo juosta ystävänsä kanssa Atacaman autiomaan halki v.2011 aikana. Matka on pituudeltaan n.1000 kilometriä. Ray juoksi viime talvena Siperiassa Lake Baikalin halki (n.650 kilsaa) ja on kunnostautunut aiemmin pitkillä Saharajuoksuilla jne.
Kun luen muiden ihmisten tekemiä seikkailuja, niin se antaa hyvin puhtia omien juoksumatkojen suunnitteluun. Perästä kuuluu!!
Piipahdin torstaina matkatoimisto Aventurassa. Lähden parin viikon kuluttua Nepaliin, jossa tutustun ensi maaliskuun asiakasjuoksumatkan maisemiin.Siitä on tulossa upea reissu, kuten on myös elokuun matkasta Kalahariin ja lokakuussahan menemme Saharaan. Tervetuloa mukaan! Olemme saaneet jo ensimmäiset matkavaraukset Nepaliin ja Kalahariin. http://www.aventura.fi/juoksumatkat.htm
Torstain lenkki sujui hyvässä seurassa. Ystäväni Pauli Kiuru piipahti Helsingissä ja sain miehen lenkki-ja lounasseuraksi. Pauli on Kokoomuksen eduskuntavaaliehdokkaana Pirkanmaalla, käykää tsekkaamassa teräsmiehen nettisivuja osoitteessa http://www.paulikiuru.fi/
Jos olette SkiExpo-messuilla, niin tulkaa moikkaamaan Juoksija/Hiihto-lehden ständille!