Perinnetietoa
Tämän nettisivun uudistus polkee edelleen paikallaan. Syypää löytyy täältä näppäimistön takaa. Uusi tavoite on helmikuu 2018.
Matkustan ensi lauantaina Saharaan tapaamaan berberi-kavereitani. Berberit ovat tunnetuista kansoista Pohjois-Afrikassa kaikkein vanhimpia ja heistä valtaosa elää aina Egyptistä Marokkoon ulottuvalle alueella ja aika moni Atlas-vuoren liepeillä.
Youssef ja kumppanit pitivät meikäläisestä hyvää huolta Saharan halkijuoksun aikana ja ovat tehneet sitä sen jälkeenkin.
Teen erittäin mielelläni töitä eri alueiden alkuperäisasukkaiden kanssa. Esimerkiksi inuiiteilla (Grönlanti) ja berbereillä on vahvaa perinnetietoa luonnosta ja kykyä selvitä vaikeissa olosuhteissa.Tästä tiedosta on ollut retkikunnilleni merkittävää hyötyä.
Länsimaissa sukupolvelta toiselle siirtyvä perinnetieto, liittyipä se sitten luontoon tai kulttuuriin, on ainakin perstuntumalta vähentynyt.
Tein lauantaina tuplatreenin. Ekaksi juoksua 2h ja myöhemmin vielä rahtusen yli 1,5h raskaan repun kanssa rommeltamista. Ja sen päälle saunomista, jonka jälkeen olin aika valmista kamaa!