Palautuslenkki
Nämä maanantait on (perinteisesti) pyhitetty juoksulevolle, mutta treeniaikatauluihin on tulossa muutos.
Aion juosta ainakin joka toinen maanantai lyhyen, ns.palautuslenkin. Pitkät lenkit ajoittuvat yleensä lauantaille ja sunnuntaille, Palauttavat lenkit huoltavat lihaksia ja nopeuttavat elimistön toipumista. Niiden pituus on lyhyempi kuin normaalilenkillä ja myös vauhti on hitaampi.
Mikä olisi sitten sopiva vauhti ja matka palauttavalle lenkille. Riippuu varmaan juoksijasta. Se voi olla 5-6 kilsan pituinen ja 45-60 sekuntia normaalia hitaammalla kilsavauhdilla.
Joillekin 8-12 kilsaa ja minsan hitaampi juoksuvauhti kilometriä kohden toimii hienosti.
Juoksin itse noin 60 minuuttia hitaalla vauhdilla. Minusta on tärkeää, ettei juoksurytmi muutu epäluonnolliseksi ko.lenkin aikana, vaikka vauhti hiljenee
Kiinnitin lenkin aikana huomiota mm.juoksutekniikkaan. Alustana oli vain hiekkaa, en tehnyt siis edes lyhyttä poikkeamista metsäpolulle.