Tarjousta peliin
Tämä päivä kuluu pääasiassa täällä kotitoimistolla tarjousta vääntäen. Rustaan erään (jo aikoja sitten..)kansainvälistyneen .suomalaisfirman edustajille ehdotusta tukea seuraava juoksuani. Keskityn lähinnä funtsimaan sitä, miten voin palvella ja auttaa heitä. Ei siis toisin päin. Anna enemmän kuin saat, niin yhteistyö voi olla mahdollista.
Onneksi minulla on muutamia sparrauskumppaneita, joiden kanssa voin käydä luottamuksellisia ja minua kehittäviä keskusteluja. Juoksemiseen en tarvitse apua, mutta kaikkeen muuhun kyllä. Kannattaa siis kysyä apua, sillä sitä on saatavilla. Me taidetaan olla vähän turhan kainoja kysymään muilta apuja ja neuvoja.
Muutoin olen viettänyt aikaa Pohjois-Haagassa Kustannus Oy Juoksijan toimitiloissa, jossa myös yhden miehen yritykseni “pääkonttori” sijaitsee. Viime kuussa alkoi 11.yhteistyövuosi hienon lehtifirman kanssa.
Olin eilen kahden vaiheella juoksenko Nuuksiossa vai lähimaastoissa. Valitsin jälkimmäisen. Lenkistä tuli hieman aiottua pidempi, 1h45min. Vedin osan matkaa vitosvaihde päällä, mutta viimeiset noin viisi kilsaa rauhallisesti. Pääsin lenkille sen verran myöhään, että lihaskuntotreeni jäi tekemättä. No, sen vuoro on tänään samoin kun lyhyen palauttavan juoksun.
Illalla on tarjolla hyvää ruokaa ja hienoa seuraa. Alma Media Trail Running Club kokoontuu karonkkaan, jossa varmaan fiilistellään noin kuukausi sitten juostua Pyhän tunturijuoksua ja ehkä myös viritellään ajatuksia jo seuraavaan haasteeseen…