Testing…
Testasin tänään niin miestä kuin varusteita. Nilkan tilanne on paljon valoisampi kuin viime viikolla, jolloin jumi oli päällä. Kävin tänään juoksemassa Espoonkartanon hiekkateillä lyhyehkön lenkin ja tein samalla testihommia. Juoksija-lehti testaa jatkuvasti uusia kenkiä ja aina silloin tällöin saan mieluisaksi tehtäväksi ottaa koespurtteja uuden karheilla kengillä.
Tein testihommia ihan urakalla 3-4 vuotta sitten ja voin sanoa, että se käy kyllä työstä. Tällä hetkellä Juoksijan testipäällikkönä on Pete Saavalainen, joka voitti muuten viime viikonloppuna Forssan Suvi-Illan maratonin komealla ajalla 2.43 ja rapiat. Pete on voittanut (muistaakseni) kaksi maratonin Suomen mestaruutta ja miehen paras aika on alle 2.20, joten pohjoismaiden suurimman juoksulehden testivastaava on juoksija parhaasta päästä.
Nilkka tuntuu ihan hyvältä, kunhan en mene (vielä) koikkelehtimaan asvaltille ja pidän askelfrekvenssin tarpeeksi tiheänä & lyhyenä.