Retriitti jäätiköllä / Retreat on the ice sheet
Retriitti tarkoittaa mm. vetäytymistä arkielämästä.
Näitä vetäytymisiä olen kokenut moneen otteeseen viimeisten lähes 20 vuoden ajan.
“Heikkohermoiselle puuduttava maisema olisi voinut käydä raskaaksi, mutta Viljaselle se toimi retriittinä. Hän vietti aikaa omissa ajatuksissaan lähes 130 tuntia.”
Näin kirjoitti toimittaja Anna Sievinen Hesariin toukokuussa 2019. Olin juuri saapunut Grönlannin jäätiköltä…https://www.hs.fi/urheilu/art-2000006128225.html
”Jos päätä voisi kuvailla c-kasetiksi, niin juostessa vanhat biisit lähtivät pois ja uusia nauhoituksia tuli tilalle”(Anna Sievinen/HS).
Vain muutamaa kuukautta ennen Pohjoisnavalle lähtöä (2007) olin Kauppalehden haastateltavana. KL julkaisi tuolloin viikoittain ilmestyvää Presso-erikoislehteä.
Enivei, minulta kysyttiin juoksun / seikkailun merkityksestä. Onko se jotenkin “zeniläistä” eli kokeeko juostessa / seikkaillessa vaikkapa voimakasta läsnäoloa tunnetta? (mindfulness)?
No, enhän mä tuohon osannut mitään vastata enkä osaa muuten vieläkään, joten pyysin tekoälyltä apua (mitä pidempi matka – sen tyhmempi jätkä).
“Eksistentialismin näkökulmasta – Sartrea tai Camusia mukaillen – ihminen ei ole jotain ennalta määrättyä, vaan tulee siksi tekojensa kautta. Seikkailija elämäntapana ilmentää tätä: merkitys ei löydy valmiista rakenteista vaan syntyy valinnoista epävarmuuden keskellä. Seikkailu ei ole pakoa vastuusta, vaan vastuun ottamista omasta suunnasta maailmassa, joka ei tarjoa valmiita vastauksia”.
“Aristoteleen hyve-etiikassa hyvä elämä (eudaimonia) ei ole hetkellistä nautintoa, vaan toimivaa kokonaisuutta. Seikkailijan elämäntapa voi olla hyveellistä, jos sitä ohjaa phronesis – käytännöllinen viisaus. Rohkeus ilman harkintaa on uhkarohkeutta, mutta rohkeus yhdistettynä harkintaan on hyve. Tässä mielessä seikkailu on harjoitusta luonteelle, ei vain kokemusten keräilyä”.
“Fenomenologisesti (esim. Merleau-Ponty) seikkailija elää maailmaa kehollisesti ja tilanteisesti, ei abstraktina karttana. Maailma näyttäytyy mahdollisuuksien kenttänä eikä valmiina järjestelmänä. Seikkailu on tapa olla hereillä kokemukselle, ei vain kuluttaa sitä”.
“Stoalaisesta näkökulmasta jatkuva ulkoinen seikkailu ei ole olennaista; ratkaisevaa on sisäinen vapaus. Tällöin todellinen seikkailija ei ole se, joka liikkuu eniten, vaan se, joka säilyttää mielen tyyneyden muutoksen keskellä. Tämä tuo kriittisen kysymyksen: onko seikkailu pakoa pysähtymiseltä vai kykyä kohdata se?”
Oheisessa haastattelussa, jota en ole tiettävästi aiemmin jakanut, minua kutsutaan jostain ihmeen syystä munkiksi:-). …https://www.boldrsupply.co/blogs/b-roll/living-life-to-the-extreme-getting-to-know-adventure-runner-jukka-viljanen
Joulun jatkoa!
******************************************************************************************************
A retreat means, among other things, withdrawing from everyday life.
I have experienced these kinds of withdrawals many times over the past nearly 20 years.
“A numbing landscape might have felt oppressive to someone faint-hearted, but for Viljanen it functioned as a retreat. He spent almost 130 hours alone with his own thoughts.”
This is how journalist Anna Sievinen wrote in Helsingin Sanomat in May 2019. I had just arrived back from the Greenland ice cap…
https://www.hs.fi/urheilu/art-2000006128225.html
“If you could describe the mind as a C-cassette, then while running the old songs were erased and new recordings took their place.”
(Anna Sievinen / HS)
Just a few months before leaving for the North Pole (2007), I was interviewed by Kauppalehti. At the time, KL published a weekly special magazine called Presso.
Anyway, I was asked about the meaning of running / adventure. Is it somehow “zen-like” — in other words, do you experience a strong sense of presence while running or adventuring (mindfulness)?
Well, I didn’t really know how to answer that then, and I still don’t, so I asked AI for help (the longer the distance, the dumber the guy).
“From an existentialist perspective — following Sartre or Camus — a human being is not something predetermined, but becomes who they are through their actions. Adventure as a way of life embodies this: meaning is not found in ready-made structures but is created through choices made amid uncertainty. Adventure is not an escape from responsibility, but the taking of responsibility for one’s own direction in a world that offers no ready answers.”
“In Aristotle’s virtue ethics, the good life (eudaimonia) is not momentary pleasure but a functioning whole. An adventurer’s way of life can be virtuous if it is guided by phronesis — practical wisdom. Courage without deliberation is recklessness, but courage combined with deliberation is a virtue. In this sense, adventure is an exercise in character, not merely the collecting of experiences.”
“From a phenomenological perspective (e.g. Merleau-Ponty), the adventurer lives the world bodily and situationally, not as an abstract map. The world appears as a field of possibilities rather than a finished system. Adventure is a way of staying awake to experience, not merely consuming it.”
“From a Stoic point of view, constant external adventure is not essential; what matters is inner freedom. In this sense, the true adventurer is not the one who moves the most, but the one who maintains calmness of mind amid change. This raises a critical question: is adventure an escape from stillness, or the ability to face it?”
In the interview linked below,which, to my knowledge, I haven’t shared before, I am, for some strange reason, called a monk 🙂
https://www.boldrsupply.co/blogs/b-roll/living-life-to-the-extreme-getting-to-know-adventure-runner-jukka-viljanen
Merry Christmas season!
