Pari sanaa ilmastosta
Vuonna 2013, jolloin olin ensimmäistä, mutta en viimeistä kertaa Grönlannin jäätiköllä, minun oli tarkoitus kirjoittaa sieltä juttu erääseen aikakauslehteen.
Jo tuolloin puhuttiin ilmastonmuutoksesta ja lehtijuttuni oli määrä käsitellä tätä aihetta.
Artikkeli jäi kirjoittamatta, mutta juttelin jo tuolloin inuiittien kanssa siitä, kuinka ilmasto on muuttunut heidän elinympäristössään.
Haastattelin etenkin Saloa, joka on asunut jo 50 vuotta Grönlannin jäätikön viereisessä Isortogin kylässä.
Kylän pääluku oli vuonna 2013 lähes 100, vuonna 2019 alle 50….
Salon mukaan ilmasto on muuttunut viimeisten vuosien aikana ja paljon.
Talvi alkaa noin kuukausi myöhemmin ja päättyy samoin noin kuukautta aiemmin kuin “ennen”.
Luotan näihin alkuperäisasukkaiden lausuntoihin paljon enemmän kuin tiedemiesten Excel-taulukoihin, joilla on toki oma arvonsa.
Luin juuri artikkelin, joka käsittelee Alppien alueen ilmastonmuutosta.
Se vaikuttaa jo talven turistivirtoihin, kuten oheinen Adventureblogin juttu kertoo.https://adventureblog.net/2022/08/climate-change-is-disrupting-climbing-in-the-alps.html
Itse asiassa Alppien lämpöaallot saattavat lisätä turismia Suomen Lappiin. Tällaista viestiä olen jo pohjoisesta kuullut…