2+1 tai 3+1
Koripallossa pelaajan on tapana nostaa käsi pystyyn virheen merkiksi. Toivoisin, että tämä hieno tapa löytäisi tiensä myös fudiskentille….
No, nyt on aika nostaa oma käsi virheen merkiksi.
Aloitin harjoituskauden liian kovilla treeneillä…tai oikeastaan siihen samaan ajankohtaan ajoittui metsähommia, jotka lisäsivät rasitusta merkittävästi.
Viimeisen viikon aikana meno (juoksu) on ollut tukkoista. Pidin muutaman ylimääräisen palautuspäivän, jotka tekivät hyvää.
Tein päätöksen, että juoksen lopputalven ja kevään aikana osan harjoituslenkeistäni Espoon Keskuspuiston alueella. Maasto poikkeaa merkittävästi Nuuksion ylä-ja alamäkivoittoisista reiteistä.
Juoksin tiistaina Nuuksiossa kevyen lenkin. Keskiviikkona harjoituspaikkana on keskuspuisto.
Jatkossa rytmitän harjoitukset 2+1 ja 3+1 blokkeihin. Kaksi tai kolme päivää treeniä, jota seuraa palautumispäivä.
Tällä viikolla tiistai-keskiviikko on juoksua, torstai palautusta, pe-su juoksua.