Calle maratonille
Monien mielestä kaikkien aikojen paras pikajuoksija (ja pituushyppääjä) Carl Lewis aikoo repäistä ensi vuonna, kun hän täyttää 50-vuotta. Lewis on nimittäin ilmoittanut juoksevansa Houstonissa ensimmäisen maratoninsa.Sportsillustrated.comin mukaan Lewis ei aio pahemmin treenata tulevaa haastetta varten eikä myöskään jatkaa maratonin juoksua tulevina vuosina.
Kirjoitin eilen muutaman sanan uudesta sporttijuomasta Battery Hydrosta. Piipahdin uuden tuotteen lanseeraustilaisuudessa ja sain mukaani muutaman pullon testiä varten. Olin mielissäni kun kuulin, että tuote on kehitetty& valmistettu Suomessa ja valmistaja käyttää kierrätysmuovipulloa.
Hydro on isotoninen eli sen sokeri ja elktrolyyttipitoisuus vastaa elimistön arvoja, joten sen imeytyminen elimistöön on mahd.optimaalinen. Juoma tuntui varsin tehokkaalta, sillä siemailtuani pullollisen Hydroa sain siitä melkoisen lisälatauksen energiaa.
Energia suuntautui lähinnä työntekoon, mutta ehdin onneksi piipahtaa1,5h lenkilläkin.
Kerroin pari päivää sitten, että mm.Camelbakin juomareppuja voi ostaa nyt kätevästi myös Juoksija-shopista. Suosittelen lämpimästi mm. Octane XCT 3L reppua, joka on ehkäpä paras juoksureppu jota olen käyttänyt. Käytimme Delaney Plus ja Race-juomavöitä Kalaharin autiomaassa koko 1000 kilometrin ajan.