Kalliolla kukkulalla

/in /by

Nuuksion Mustakallion länsirinne on yksi parhaita paikkoja ihailla murroslaaksoon muodostunutta Nuuksion Pitkäjärveä, jonka vedenpinnan ja laen korkeusero on noin 65 metriä.

Kallio ei ole ihan eilen syntynyt vaan noin 1 900 miljoonaa vuotta sitten Svekofennisessä vuorijonopoimutuksessa. (Lähde: Espoon arvokkaat geologiset kohteet 2006).

Olen todella iloinen, että Mustakallio sijaitsee ihan kotimme lähettyvillä. Sinne kapuaa melko nopeasti kotipihaltamme.

Näkymä Mustakalliolta Nuuksion Pitkäjärvelle on kyllä pahuksen hieno, joten siellä tulee jatkossa varmaan piipahdettua useamminkin.

Maanantaina tuli huhkittua normaalipäivää enemmän.

Käytin useamman tunnin Nuuksion “tiluksen” raivaushommissa. Sen jälkeen tein kotona vielä palauttavan soututreenin ennen rentouttavaa saunaa.

Tänään tiistaina meikäläinen suuntaa kohti Urheilumuseota. Siellä odottaa ainakin mies ja kamera.

Kerron tästä lisää tulevina päivinä…

Lempiriepuja

/in /by

Joillakin tuntemillani ”seikkailijoilla” on jokin rakas vaateparsi, jota he kantavat mukanaan jokaisella reissuillansa  ihan  yhtä uskollisesti, kun vaikkapa Tenavat-sarjakuvista tunnettu Eppu, joka raahasi perässään rakasta riepuaan missä ikinä kulkikin. 

Seikkailukaverini Greg Maudin riepu on hänen kovia kokenut oranssin värinen Patagonian pipo, jonka muistan jo Etelämantereelta (2008). Kalaharin kylminä iltoina samainen pipo koristi miehen päätä. Gregin pipo on käynyt ainakin Mount Everestin ja monen muun korkean vuoren huipulla sekä Grönlannin jäätiköllä.

Meikäläisen lempiriepu on Salomonin fleecepipo, jonka uskon olevan 99,9999% varmuudella ”the most travelled Salomon beanie”.

Se on käynyt Pohjoisnavalla, Etelämantereella, useaan kertaan Saharassa, Kalaharissa, Etelä-Afrikassa, Nepalissa, Grönlannissa, Lapissa ja ties missä.

Samaisen firman lemppari-lippis oli viime vuonna kadoksissa muutaman kuukauden ajan, mutta joku ystävällinen sielu oli ripustanut sen Espoon keskuspuiston puun oksalle, josta sen yllätyksekseni bongasin. Olin ihan varma, että lippis on kadonnut ikiajoiksi.(se kun oli tippunut juoksutakkini taskusta lenkin aikana…).

Salomonin lippis in action Kalaharin autiomaassa

Tänään on juoksulepopäivä. Aion kuitenkin hikoilla risusavotassa (tulevan) Nuuksion-kotimme pihamaalla.

Sää maa-asemilla 2015-2019

/in /by

Silmäilin marraskuun blogikirjoituksia viiden viime vuoden ajalta.

Yleisilme sään suhteen oli harmaa ja vetinen. Tässä blogikirjoitus marraskuulta (26.11.) 2015:

“The more the merrier – eli mitä useampi on mukana, sen hauskempaa on.

Tämä päti ainakin tämän päivän Nuuksion lenkkiin. Meitä oli kaikkiaan kuusi (6) juoksijaa, joista kolmelle tämä oli ensimmäinen polkujuoksutreeni.

Porukkamme kärjessä juoksi ja suunnisti Henri Ansio, tämän hetken ehkäpä Suomen paras polkujuoksija. Henkan lisäksi juoksuryhmäämme kuului lakimies, lakinainen, seikkailujuoksija, päätoimittaja ja olihan siellä yksi ministerikin.

Juoksimme teknisesti erittäin haastavia polkuja, mutta siitä huolimatta ”maastojuoksukisällit” pärjäsivät ihan siinä kuin konkaritkin. Lisämausteena oli nimittäin vetinen maasto. En muista juosseeni ikinä näin mutaisella reiteillä. Juoksukengät olivatkin lenkin jäljiltä niin ravassa ja mudassa kun vaan voi olla”.

Tuo mutalenkillä mukana juossut ministerismies oli Alex Stubb. Hän taisi olla tuolloin valtiovarainministeri, mutta ei siellä poluilla tittelit paljoa paina.

Itse asiassahän sai osakseen aika paljon vinoilua, sillä hän oli edellisellä viikolla töpeksinyt eduskunnan edessä numeroiden kanssa, joten pientä numeroihin liittyyvää (veljellistä) kuittailua oli ilmassa…..

Minulle sopii tämä vallitseva säätila, sillä juoksija ei niin lumesta piittaa.

Tulevassa majapaikassa Nuuksiossa sataa enemmän lunta kuin tässä ihan rannikolla, joten ehkä on parempi vaan tottua siihen lumeen.

Juoksen sunnuntaina suunnilleen saman noin 25 kilsan lenkin kuin lauantaina.