Hesarin toimittaja vietti vuoden Huippuvuorilla. Siellä asustelee enemmän jääkarhuja kuin ihmisiä.https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006633700.html

Kävin Huippuvuorilla v.2007 matkatessani kohti Pohjoisnapaa.

Muistan, että jokaisessa paikassa oli varoituksia jääkarhuista, mutta emme onneksi bonganneet niitä.

Pohjoisnavalla oli aina muutama kaveri väijyssä, ettei jääkarhu pääse yllättämään.

Olen päässyt Grönlannin reissuilla todella lähelle jääkarhua, mutta en valitettavasti elävää…

Jääkarhun lihaa oli nimittäin tarjolla Isortoqissa viime vuoden keväällä juuri ennen, kuin aloitimme jäätikön ylityksen. Tasiilaqissa näin erään talon seinämällä jääkarhun taljan.

Huomasimme jääkarhun jälkiä Grönlannin jäätikön itäosassa, mutta onneksi nalle ei tullut reitin varrella vastaan. Sen kohtaaminen ei ole leikin asia, vaikka meillä olikin kokeneet metsästäjät ja verenhimoiset koirat turvanamme.

Eräässä vaiheessa jäätikkömatkaa olin aivan varma, että kaukana horisontissa lymyilee jääkarhu, mutta näköhavainto osoittautui vääräksi; kyseessä oli hylätty jäätikköleiri.

Ainoa eläin, jos jätetään Grönlannin koirat pois laskuista, jonka havaitsin oli pieni lintu lähestyessämme jäätikön länsilaitaa.

Olin näystä aivan ihmeissäni ja luulin tulleeni, jos en nyt hulluksi, niin ainakin pöpiksi.

Heittelin linnulle keksin murusia. Se ei suostunut syömään niitä ennen kuin läksin tieheni. Sen jälkeen se mutusteli hankeen heittämäni keksit ja lensi sen jälkeen pääni yli noin 100 metrin päähän odottamaan uutta annosta.

Olin varma, että nyt on hallusinaation ensimmäisiä oireita. Onneksi Antti hiihti siihen paikalle ja kysyin, että näetkö sinä tuon linnun?

Kyllä, vastasi Antti. Jos hän olisi kysynyt, että “minkä ihmeen linnun”, niin tilanne olisi ollut vähintäänkin huolestuttava.

Sunnuntain lenkki oli niin hidasvauhtinen, kun osaan juosta. Hiljempaakin pitäisi päästä, sillä aavikon yli ei voi hurjastella.

No, onneksi osan matkaa vallinnut vastatuuli hidasti matkantekoa.