Elämää klapikoneena
Juoksut on parin päivän osalta lepo.
Keskityn puuhommiin eli hakkaan pölleistä klapeja.
Eiköhän siinäkin kunto nouse…no, ei se ainakaan laske.
Juoksen sunnuntaina jonkinlaisen , ettei juoksemisen taito pääse unohtumaan.
Juoksut on parin päivän osalta lepo.
Keskityn puuhommiin eli hakkaan pölleistä klapeja.
Eiköhän siinäkin kunto nouse…no, ei se ainakaan laske.
Juoksen sunnuntaina jonkinlaisen , ettei juoksemisen taito pääse unohtumaan.
Olin keskiviikkona aikeissa juosta jo enemmän kuin tutuksi tulleen Högbacka-Salmi -reitin, mutta päätinkin ajaa Högbackasta vielä pari kilsaa pohjoiseen, Kattilaan.
Vaikka matka koti-Solvikista Kattilaan ei kestä kuin tovin, niin Espoo muuttuu loppumatkan aikana Vihdiksi.
Olen juossut edellisen kerran Kattilan suunnalla about 10 vuotta sitten.
Suuntasin (Kirsin kanssa) Kattilasta polkuja pitkin kohti Haukkalammen aluetta
En juurikaan vieraile Haukkalammella,sillä se on pahemman luokan turistirysä.
Mutta ei onneksi näin arkisin, joten saimme rallatella poluilla ypöyksin. Pakkasta oli lähtöhetkellä rapsakat -19C, mutta siellä metsän suojassa se ei tuntunut kyllä missään.
Näihin meidän lähimaastoihin, esim.Sorlammen reittiin verrattuna, Kattila-Haukkalampi -reitti on aika flätti eli korkeuseroja ei ole läheskään yhtä paljon.
Ja se on meikäläisen kannalta hyvä juttu, joten aion juosta siellä uudemmankin kerran, mutta siis vain arkisin.

Zola Budd on entinen eteläafrikkalainen kestävyysjuoksija, joka paransi kolmen vuoden aikana kahdesti naisten 5000 maailmanennätystä. Hän on kaksinkertainen maastojuoksun maailmanmestari ja oli naisten kestävyysjuoksun pioneeri. Hän harjoitteli ja kilpaili paljain jaloin.(Wikipedia)
Hän kirjoitti julkiselle Facebook-sivulleen saanensa koronaviruksen ja kirjoittaa nyt seuraavaa (löysin kirjoituksen erään botswanalaisen kaverini facebook-sivulta):
“COVID-19 and running: I felt I had to share my experience with COVID to inform other runners. Both I and my daughter was recently diagnosed with COVID. Fortunately, we came through the illness without any severe symptoms. It has been four weeks now since our positive test and three weeks since I experienced any symptoms. I decided to start training again and am experiencing the following symptoms: elevated heart rate. My heart rate, even doing easy runs of not more than 30 minutes is about 20 beats per minute faster than normal. What concerns me is that the rate of recovery is four times longer. Usually, after an easy run, it takes about 1 minute for my HR to go below 120bpm. Now, it takes almost four minutes. This shows me that even after three weeks of no symptoms, my heart is still under strain. I feel I had to share this to help other runners returning after having COVID. Please be patient with yourself and careful getting back into running as no one is exactly sure how COVID affect us, especially if overt symptoms are minimal”.
Maltti on valttia ja terveys edellä!
Juoksin aika hyvän lenkin täällä Nuuksiossa. Matkaa kertyi kaikkinensa 1h45 minsaa. Nousumetrejä karttui taas paljon, mutta otin ne niin kevyesti kuin osasin.
Olen kyllä aika lähellä päätöstä, että hommaan itselleni rannetietokoneen vai miksi niitä nyt kutsutaankaan. Minulla on ollut niitä laatikoissa erinäisiä kappaleita, mutta olen antanut ne kavereilleni. Voisi olla ihan paikallaan seurata sykkeitä aiempaa tarkemmin.
Palaan tähän aiheeseen vielä myöhemmin.

