Hymyilevä Hannes

/in /by

Hannes Veide voitti Nuuksio Backyard Ultran juostuaan 261 kilsaa.

Helpolla Hannes ei kukitettavaksi päässyt, sillä mm.Pekka Aalto antoi hänelle tiukan vastuksen.

Hannes on virolainen ultrajuoksija, joka tuli, ei enempää eikä vähempää, kuin voittamaan kyseisen kisan ja se näkyi miehen otteissa.

Yleisradio oli paikalla seuraamassa kisaa. Olin heidän haastatteluissa muutamaan ottseen.

Noin vuorokausi ennen kisan päätöstä ennakoin Kivimäen Jyrin (YLE)haastattelussa, että Hannes saattaa viedä potin.

Minun mielestä hänellä oli koko kisan ajan ns. voittajan elkeet. Hanneksesta uhkui kaikessa tekemisessä päättäväisyys.

Mietoa lainatakseni, siinä oli “tappamisen meininkiä”.

Kisan ratkettua Hannes jopa hymyili.

Eräs toinen Hannes eli Hannes Kolehmainen voitti kultaa ja kunniaa 1910-luvulla mm.Tukholman olympialaisissa. Kolehmaisen olemusta kuvailtiin iloiseksi ja hymyileväksi ja siitä hän sai lempinimen”hymyilevä Hannes”.

Niin kilpailijat kuin heidän huoltajansa kiittivät vuolaasti tapahtuman hyvää tunnelmaa.

Seurasin aitiopaikalta laajan vapaaehtoisporukan työskentelyä enkä kuullut ensimmäistäkään poikkipuoleista sanaa, vaikka olosuhteet olivat vaativat.

Voin käsi sydämellä sanoa, että ottaisin tuon porukan mukaan vaikkapa Arabian hiekkaerämaan ylitykseen.

Tässä fani ja Hannes.(kuva Ismo Eskelinen)

Maskotti

/in /by

Minua pyydettiin keväälläNuuksio Backyard Ultra-kisan suojelijaksi. Suostuin, mutta kyllä mä taidan olla enemmänkin kisamaskotti.

No, olemme viettäneet enemmän tai vähemmän aikaa Solvallan kentällä erilaisissa tehtävissä. Ja homma jatkuu vielä ehkä noin vuorokauden, jolloin ns.last man is standing. Tai woman….

Olen tavannut kisan aikana todella paljon mukavia tyyppejä eli kaveripiiri on laajentunut huomattavan paljon.

Itse kisa on ollut varsinaista gladiaattoreiden taistoa, sillä lämpö “hellii” kisaa tosi aljon…mutta hyvin he tehtävästään suoriutuvat.

Omat lenkit on varmaan maanantaihin asti lepo.

Ensi viikolla kisajännääminen jatkuu, jolloin nokka kääntyy kohti Yllästä ja NUTS-tapahtumaa, joka kerää sellaisen 2000 polkujuoksukisaan osallistujaa.

Siitä myöhemmin lisää….

Haavat

/in /by

Jokainen urheilija, joka treenaa tavoitteellisesti, kohtaa kipuja.

Erikoisjoukoissa toimivat henkilöt oppivat koulutuksen aikana, ettei “kivulle tule antaa ääntä”.

Vaikka tunnet kipua, niin et kuuluta sitä koko universumille vaan pidät asian omana tietonasi.

Ainakin yleisurheilun pariin on pesiytynyt (ärsyttävä) tapa, jossa urheilija listaa live-haastattelussa sen hetkiset vammat ja “kuinka kisatessa sattuu”. Hän siis antaa kivulle äänen.

Ihan kuin kyseinen urheilija olisi jo hitusen luovuttanut ja etsii vammoista hyvää selitystä mahdolliselle “epäonnistumiselle”.

Topi Raitanen on minun suosikki tässäkin asiassa. Jos mies kaatuu ja saa asvaltti-ihottumaa, niin hän vähättelee sitä. Kaatuminen varmasti sattuu, mutta haavoja ei nuolla julkisuudessa.

Siinä on voittajatyyppi, sanon minä.

Uskon vankkumattomasti siihen, että “olet mitä ajattelet olevasi”. Aihe tuli mieleen jutellessani (minua) varttuneemman liikkujan kanssa. Hän otti keskustelumme aikana ikänsä moneen otteeseen esille.

Jos pitää itseään ikäloppuna, niin se heijastuu niin ulos kuin sisään päin.

Perjantaista eteenpäin olen parhaiten tavattavissa Nuuksion Solvallan urheilukentällä, jossa iso joukko ultramaratoonareita osallistuu Nuuksio Backyard Ultra-kisaan.

Olen paikan päällä jeesaamassa kisan organisaattoreita Micke ja Sari Heermannia, mutta tietenkin myös juoksijoita.

Kisaan osallistuu myös pari kylän poikaa Nikke Sohlberg ja Heikki Kiili.

Urheita juoksijoita voipi seurata myös Yle Areenasta perjantai-illasta klo.18.00 alkaen.