Vierin suuren osan joulukuusta 2008 Etelämantereella. Jäimme Antarktikselle aiottua pidemmäksi aikaa, sillä myrkytuulet estivät lentomme Chileen, Punta Arenas-nimiseen rannikkokaupunkiin.
Pohjoisnapaan verrattuna meillä oli Etelämantereella aivan loistava ruokahuolto. Kokkimme Ronnie (norjalainen, ei siis ruotsalainen..) loihti meille vähäisistä raaka-aineista todella maittavia aterioita.
Kahvin osalta olimme murusumpin varassa. En mussuttanut aiheesta, sillä tuoreessa muistissa oli Pohjoisnavan “kahvi” ja siellä tehty juhlava päätös.
Lentomme Punta Arenakseen totetui viimein ja pääsimme matkaan 27.12. Noin kuuden tunnin lentomatkan jälkeen laskeuduimme aamuvarhain Chilen maaperälle. Päästyämme hotelliin, suurin osa noin 30 hengen joukosta marssi vastaanottotiskille varaamaan huoneita. Kukin meistä oli käynyt viimeksi suihkussa joulukuun alussa…
Punta Arenaksen rannalla sijaitsevan sinänsä mukavan hotellin vahvuuksiin ei kuulunut järjestelmällisyys ja tietokoneiden käyttökin oli vähän niin ja näin. Vastaanottovirkailijat menivät suuresta asiakasmäärästä aivan sekaisin. He pyörittivät meidän passeja&papereita ja olivat pallo hukassa. Tuskaa lisäsi se, että tiskin edessä seisoi 30 haisevaa asiakasta, joiden kaikkien ulkonäkö poikkesi passikuvista melko paljon. Esimerkki..olin ajanut partani edellisen kerran 4 viikkoa aikaisemmin ja sama juttu oli mm.hiusten pesun kanssa.
Eräs virkailijoista kysyi, “are you John?”. Vastasin, “No, my name is Jukka”. Sama virkailija kävi vielä kysymässä olenko Roger, Ted tai Eric, kunnes päätin häipyä eteisaulan vilskeestä kohti hotellin ravintolaa.
Olin pukeutunut “Uuno Turhapuromaisesti”paksuihin talvihousuihin sekä reissussa rähjääntyneeseen aluspaitaan. Marssin paksut monot jalassa ravintolaan, jossa muut hotellin (suihkunraikkaat) asiakkaat nauttivat aamiaistaan. Lösähdin vapaaseen pöytään ja tilasin tarjoilijalta 3 isoa kupillista maitokahvia (latte). Varmistettuaan tilauksen pariin kertaan tarjoilija häipyi ja palasi hetken kuluttua kolmen höyryävän kupin kera. Harvoin,jos koskaan,on kahvi maistunut niin hyvältä.
Keskityin seuraat 15 minuuttia mokan aromeihin, jonka jälkeen oli maksun aika. Pyysin tarjoilijaa pistämään kahvit huonelaskuuni. Hän kysyi huoneeni numeroa, johon vastasin “That is a good question” ja marssin kohti vastaanottotiskiä. Siellä ensimmäinen kysymys oli “Sir, is your name John…”.
Matkat opettavat ottamaan asiat rauhallisesti. Varusteita häviää, aikataulut heittävät häränpyllyä, ruoka (kahvi)on erilaista ja monet meille itsestään selvät asiat loistavat poissaolollaan.Siitä on turha riehaantua. Asiat etenevät kussakin kultturissa omaan tahtiinsa ja siihen on hyvä tyytyä. Maassa maan tavalla.
Kävin aamulla edistämässä erästä sponsorointiin liittyvää asiaa. Aion juosta iltapäivällä lyhyehkön noin tunnin ns.palauttavan lenkin. Kävin eilen tekemässä juoksuvetoja eli spurtteja. Juoksin aluksi 20 misaa hitaasti hölkötellen, jonka jälkeen tein noin 100 metrin vetoja, jonka jälkeen palauttelin 50 metriä. Tein lisäksi muutaman ylämäkispurtin. Lenkin lopuksi oli noin 15 minuttia hölköttelyä.
Hyvää viikonloppua!
