Veneilemään…

/in /by

Aika Grönlannissa on kulunut perin rattoisasti. Kävin eilen aamulenkillä Peterin kanssa, joka osallistuu täällä Pohton organosoimalle BMP-kurssille (Business Management Program).

 

Kilsoja ei kovin montaa kertynyt, sillä en muista juosseeni ikinä näin mäkisessä maastossa. Täältä ei vaan yksin kertaisesti löydy tasaista maastoa ja ylä-ja alamäet ovat uskomattoman jyrkkiä.

 

Nepalissa v.2009 oli tähän verrattavia korkeuseroja. Tuolloin juoksin sherpa Tirthan kanssa viisi päivää pitkin ja poikin Annapurnan luonnonsuojelualuetta.

 

Eiliseen ohjelmaan kuului mm.patikkaretki läheiselle kukkulalle, josta avautui hienot näkymät avomerelle sekä läheisille vuorille.

 

Vuoret ovat sangen kutsuvia ja mieli tekisi kovasti tehdä läheisempää tuttavuutta niiden kanssa, mutta se ei nyt tällä kertaa ole mahdollista. Paikallinen kaverini Lars käy niitä huiputtamassa 12 -vuotiaan poikansa kanssa.

 

Kevät Tasiilaqissa on joitakin viikkoja myöhässä. Kaupungin lähivedet ovat avoimena, mutta pidemmällä on ahtojäätä eikä sinne ole mahdollista mennä ainakaan pienemmällä veneellä.

 

Aiheeseen liittyen, menemme BMP-ryhmän kanssa tänään iltapäivällä lyhyehkölle veneretkelle, jonka tarjoaa Larsin setä.

 

BMP-ryhmä koostuu todella mukavista henkilöistä, joten aika täällä Tasiilaqissa kuluu suu messingillä.

 

Huomenna perjantaina on aika pistää pillit pussiin ja lähteä kohti Islantia. Meikäläinen jatkaa siitä lyhyen pysähdyksen taktiikalla kohti Helsinkiä ja Saunaniemen perusleiriä.Muu porukka jää vielä Reykjavikiin,.

Lumihuippuiset vuoret

/in /by

Hotellini ikkunasta on aivan uskomattoman hieno näkymä. Minulla on suora sihti edessä nököttäviin vuoriin ja niiden lumihuippuisiin vuoriin. Kunhan tämä matka on ohi, niin saan varmasti muutaman kuvan blogilukijoiden (onhan siellä joku…?) iloksi.

 

Blogia kirjoittaessa Suomessa ollaan jo reilusti keskiviikon puolella, muuta täällä kello ei ole vielä edes iltayhdeksää. Aikaero on tarkalleen sanottuna 5 tuntia.

 

Ensimmäiseen Grönlannin päivään on kuulunut useita huippukohtia. Yksi sellainen oli helikopterilla lentäminen Kulusukista tänne Tasiilaqiin.

 

Tänne on perustettu uusi helikopterilentoyhtiä (pitkä sana..), joten Air Greenland on saanut kilpailijan. Lensimme tämän uuden yhtiön koneella, joka on kooltaan melko pieni. Koneeseen mahtuu vain 5 asiakasta + kippari. Plussapuolena on se, että kone on hiljainen, joten korvia ei tarvitse suojata matkan ajaksi.

 

Toinen kohokohta oli tapaaminen Lars Poulsenin kanssa. Lars on Itä-Grönlannin parhaita koiravaljakkokuskeja ja tämä ei ole minun tekemä arvio, vaan erään arktisilla alueilla toimivan lääkärin, joka on (itse asiassa) tällä hetkellä lekurina täällä Tasiilaqissa. Maailma on ihan oikeasti todella pieni.

 

Lars kutsui minut perheensä luokse syömään ja mielellään sinne meninkin. Tarjolla oli itse pyydetystä lohesta valmistettua kalasoppaa. Kala oli siis todella tuoretta ja siltä se kyllä maistuikin.

 

Juttelimme Larsin kanssa pitkään erilaista kuvioista, joita voisimme joskus tulevaisuudessa (ehkä) tehdä. No, tässä ihan lähitulevaisuudessa aiomme mennä merelle veneilemään. Tarkemmin sanottuna torstaina. Ulkomerellä on vielä jäitä, joten ajelemme ihan hissukseen tässä sataman läheisyydessä.

 

Kuten sanoin, niin maailma on todella pieni. Larsin vaimo on töissä paikallisessa sairaalassa. Hän oli kutsunut päivälliselle kaksi lääkäriä, jotka tekevät töitä samaisessa sairaalassa.

 

Toinen heistä oli hoitanut niitä englantilaisia hiihtäjiä, jotka saivat pahasti siipeensä huhtikuussa 2013 eli juuri samaan aikaan, kun olin Gregin kanssa jäätiköllä.

 

Brittiryhmästä yksi kuoli ja kaksi sai aika pahoja paleltumia eikä amputoinneilta voitu välttyä. No, meillä siis riitti tästä asiasta ja asian vierestä puitavaa Ei siitä nyt sen enempää.

 

Täällä kaikki siis hyvin. Palataan asiaan!

 

 

Kohti Grönlantia

/in /by

Matka Kalaallit Nunaatiin eli Grönlantiin voi alkaa. Matkapakaasi pullottaa lämpimiä vaatteita, sillä ainakin yöllä lämpötila tipahtaa pakkasen puolelle. Ja mikäli veneretki vuonolle onnistuu, niin lämmintä on syytä pistää päälle.

 

Normaalisti kun pakkaan kamoja aavikoille tai jäätiköille, niin pistän noin puolet pakatuista kamoista takaisin vaatekaappiin, sillä muutoin tulee pakattua liikaa tavaraa mukaan. Tämä pätee etenkin kylmille seuduille lähdettäessä. Sitä kun odottaa kokevansa eeppisiä kylmyyksiä ja varautuu pahimpaan.

 

Retkikunnat matkustavat kuitenkin mahdollisimman kevyesti, sillä tavaraa kertyy joka tapauksessa ihan turkasen paljon mukaan. Itse asiassa se retkikunnan suunnittelu on aikamoista grammojen laskemista ja viilaamista.

 

Retkikunta ottaa mukaansa esim.tietyn määrän rekikoiria. Ne voivat vetää maksimissaan tietyn kokoista ja painoista rekeä. Sitä määrää ei voi ylittää, sillä muuten koirat uupuvat kesken matkan.

Tällä kertaa kyseessä ei ole retkikunta emmekä ole menossa jäätikölle asti, joten muutamasta extra-vaateparresta ei ole mitään haittaa. Toivottavasti treffaan kuitenkin rekikoiria eli Grönlannin huskyja. Ties vaikka toisin yhden huskyn mukanani?

 

Seuraava matkablogi ilmestynee tiistaina, kunhan olemme saaneet itsemme ja kamppeemme määränpäähän eli Tasiilaqiin.