Tiesittekö, että eilen 8.5. vietettiin kansainvälistä aasipäivää?

Minä en.

Miksi otan asian esille eli ovatko seikkailujuoksijan blogiaiheet vähissä?

Vuosien 2005-2009 välisenä aikana vietin paljon, siis todella paljon aikaa Espanjassa. Siellä meni joulut, pääsiäiset, osat kesästä ja syksystä.

Miksi?

Lämpö, Välimeri, vuoret sekä tietenkin hemmetin hyvät harjoitusmaastot. Kuvasimme siellä myös maikkarin dokumenttia “Pitkä matka” vuonna 2008.

Treenien välissä liikuskelin kylän laitamilla. Löysin sieltä brittiläisen ex-sotilaan ylläpitämän eläinten hoitokodin, jossa oli hevosia, koiria, kissoja, possuja….sekä aaseja.

Ystävystyin Jimin kanssa. Vein hoitokotiin kassitolkulla eläinten ruokaa ja lahjoitin sinne hieman fyrkkaakin.

Kaiken kukkuraksi, adoptoin sieltä useamman espanjalaisen aasin.

En tuonut niitä Suomeen vaan ne saivat elää siellä kotiseuduillaan. Maksoin adoptiosta tietyn summan ja sain siitä kirjallisen todistuksen.

Adoptoin muutaman aasin myös ystävilleni:-)

Eikä tässä vielä kaikki.

Kun lähdin Pohjoisnavan seikkailumatkalle, niin keräsin sen yhteydessä rahaa Jimin hoitokodille.

Sain siitä hieman…no oikeastaan aika hemmetin paljon naureskelua ja kuittailua osakseni. “Aha, lähdet Pohjoisnavalle juoksemaan ja pyöräilemään ja keräät samalla rahaa espanjaisille aaseille. Etkö keksinyt mitään tyhmempää?”

“Onkohan sulla Jukka ihan kaikki matot suorassa?”.

Ei välttämättä, mutta “a mans gotta do, what a man´s gotta do”

Juostessani Kalaharin autiomaan halki yks kaks yllättäen seuraani liittyi lauma villiaaseja.

Siinä ne juoksi mun vierellä ennen kuin lähtivät omille teilleen.