Jukka Viljanen
  • Tervetuloa
  • Jukka
  • Adventures
    • Kalahari Adventure Run 1000 km
    • Etelänapamanner
    • Libyan Sahara
    • North Pole Marathon & North Pole Bike Extreme
  • Blogi
  • Tilaa Jukka puhujaksi
  • Contact
  • Partners
  • Search
  • Menu Menu

Case Arabia

June 11, 2021/in Uncategorized @fi /by Jukka Viljanen

Taisin kirjoittaa jokunen aika sitten, että olen parhaassa mahdollisessa tapauksessa jopa kahden aavikkojuoksun loukussa.

No, en ole enää. Kaikki paukut keskitetään Arabia-juoksuun.

Arabia-juoksun hinta on kohtuullistunut todella reilusti viimeisen viiden vuoden aikana, joten se ei muodostu esteeksi.

Tässä vaiheessa vuotta en näe muita potentiaaliasia ongelmia “rojektin” läpivientiin kuin paitsi mahdolliset lupahässäkät tai tämän pandemian.

Jos peruutetaan hieman taaksepäin, niin idea Arabian hiekkaerämaan halkijuoksusta syntyi jo Saharan halkijuoksun yhteydessä.

Kävin ensimmäisen kerran Saudeissa vuonna 2014 ja sen jälkeen vielä neljä (4) kertaa. Homma nytkähti kulloisenkin käynnin aikana eteenpäin, mutta aina tämä hanke tyssäsi lupa-asioihin tms.

Vuonna 2017 päätin ottaa Arabiajuoksuun aikalisän ja keskittyä case Grönlannin jäätikköön.

Se piti toteuttaman jo vuonna 2018, mutta jouduin siirtämään sitä vuodella eteenpäin vuoteen 2019.

Sen jälkeen palasin Arabian piirustuslaudan ääreen.

Uusi aikataulu asetettiin joulukuulle 2020. Tavoite oli päättää n.1500 kilometrin juoksu Dubain maailmannäyttelyn Suomi-paviljonkiin tammikuussa 2021.

Tunnetuista syistä näyttely siirtyi vuoteen 2021, samoin juoksu.

On tässä projektissa ollut aika monta kuolemanlaaksoa, mutta sehän vaan lisää motivaatiota.

On jännä nähdä mihin seikkailujuoksijan nokka suuntaa tämän projektin jälkeen. Jatkuuko aavikoiden koluaminen vai tuleeko tilalle joitain uusia juoksuun liittyviä tavoitteita?

Perustyö eli harjoittelu jatkuu. Juoksen tänään kaksi lenkkiä.

Ensiksi käyn Pirttimäessä katsomassa, kuinka Bodom Trail-tapahtuman järjestelyt sujuvat.

Toinen lenkki suuntautuu Nuuksiosta Salmen ulkoilualuelle.

Treenasin Kimmon kanssa nyrkkeilyä Saharan halkijuoksun yhteydessä. Otin aina silloin tällöin pikku nekkaustreenin päivän 50 kilsan juoksun jälkeen….

Vain pari sanaa juoksusta

June 10, 2021/in Uncategorized @fi /by Jukka Viljanen

Vain muutamaa kuukautta ennen Pohjoisnavalle lähtöä (2007) olin Kauppalehden haastattelussa. KL julkaisi tuolloin viikottain ilmestyvää erikoislehteä, jonka nimeä en nyt muista.

Enivei, haastattelussa minulta kysyttiin juoksun merkityksestä. Onko se jotenkin “zeniläistä” eli kokeeko juostessa vaikkapa voimakasta läsnäoloa (mindfulness).

Vastasin, että minua jotenkin häiritsee se, että juoksuun yritetään ympätä “mystisyyttä”.

Onhan juoksu meille monelle -fyysisyyden lisäksi -henkisesti hyvin tärkeää…ja voiko näitä kahta asiaa edes toisistaan erottaa?

Ohessa on hienosti toteutettu video, jossa munkki kertoo, kuinka juoksu auttaa puhdistamaan pään.https://www.adventure-journal.com/2021/06/trail-running-is-meditation-even-for-buddhist-monks/?fbclid=IwAR0wlVM-n8DIAS3cAW7W3exiZCWrhxO_W9MXR5gtQYB3O_8kCACa03Za8Do

F2F

June 9, 2021/in Uncategorized @fi /by Jukka Viljanen

Olen joissain -useiden mielestä aika monessakin- asioissa wanhan koulukunnan tyyppi.

Tästä yksi heijastuma liittyy tapaamisiin asiakkaiden tai “sidosryhmien” kanssa. Tai luentoihin.

Tästä jälkimmäisestä osoituksena on se, että en pidä nettiseminaareja.

On ihan eri asia puhua & luennoida edessä olevalle “elävälle” yleisölle kuin jengille kameran toisella puolen.

Sama juttu asiakastapaamisten suhteen. Lähetin keväällä eräälle yhteistyökumpanille meilin, jossa sanoin tapaavani ko.hepun mieluusti, mutta kasvotusten eli face-to-face (f2f).

Sovimme tänään, että tapaamme elokuun alussa. F2F.

Kasvotusten tapahtuvat miitinkit ovat vaan niin paljon hedelmällisempiä.

Siitä osoituksena tiistain palaveri eräässä outdoor-firmassa, joka kesti 2 tuntia ja tulos oli (kaikkien osapuolten kannalta) hedelmällisempi, kuin jos olisimme lätisseet teamsissa tms.

No, tulihan sitä kokoustamisen lisäksi vähän sporttailtuakin. Juoksin 1h45 minsaa pitkin poikin Nuuksiota.

Ja tähän loppuun hyvin ikävä uutinen. Belgialainen seikkailija Dixie Dancercoer kuoli tapaturmaisesti Grönlannin jäätiköllä 7.6.2021.

https://explorersweb.com/2021/06/08/dixie-dansercoer-dies-in-crevasse-fall/

Page 49 of 276«‹4748495051›»

Seikkailujuoksija

Recent Posts

  • 1.juoksutreeni pähkinänkuoressa
  • Cooperin testi
  • Seikkailujen rahoitus, osa 2.
  • Seuraava juoksu?
  • Andorran sankarit!

Archives

Scroll to top