Jää kutsuu

/in /by

Ilmatieteen Laitoksella on etelämantereella tutkimusasema nimeltään Aboa.https://ilmatieteenlaitos.fi/tiedote/1213709322

Oheinen tiedote kertoo, että suomalainen tutkimusretkikunta aloittaa matkansa kohti jäätikköä 15.12.2019 ja palaa Suomeen helmikuun puolella. Hyvää matkaa!

Grönlannin retkikunnassa mukana ollut Antti Siltala on tehnyt Aboalla kaksi kautta hommia.

Olin itse etelämantereella tasan 11 vuotta sitten. Siellä vietimme v.2008 joulunkin. Siellä oli takuuvarma valkoinen joulu.

Se oli kyllä muutenkin ikimuistoisin joulu. Patriot Hills-jääaseman porukka järjesti meille huikeat joulumuonat ja viiniäkin oli riittävästi. Ja lahjojakin jaettiin, vaika kukaan meistä ei ollut valmistautunut siihen, että vietämme joulun jäätiköllä.

Syy moiseen oli se, että jäätiköllä oli niin hurjat kelit, ettei lentokone voinut tulla (Chilestä) hakemaan meitä pois.

Tiistai-aamuna tuli surullinen uutinen-Punta Arenaksen (Chile) lentokentältä lähtenyt rahtikone, jonka määränpää oli etelämanner, on kadonnut.

Juoksin maanantaina 1h40min.

Peruskomppia

/in /by

Metsäpoluilla juokseminen on ..musiikkitermillä ilmaistuna….kun vetäisi jatkuvaa kitarasooloa. Polulla juokseminen on jatkuvaa askelrytmin muutosta ja siksi pahuksen kivaa.

Tiellä juokseminen on puolestaan junnaavaa perustekemistä. Sellaista basistin duunia

Ja sitä se kuulkaa Arabian hiekkaerämaankin ylitys on. Yhtä samaa peruskomppia päivästä ja viikosta toiseen.

Nyt treenissä keskitytään aiempaa enemmän perusjuoksuun ja siihen totuttautumiseen.

Juoksin sunnuntaina alkulämmittelynä metsässä 10 minsaa, jonka jälkeen jatkoin Espoon keskuspuiston hiekkateillä kaksi tuntia tuota edellä mainittua kohtuu hidasta perusjumputusta.

En (poikkeuksellisesti) pidä tänään juoksuvapaata. Juoksen saman lenkin kuin sunnuntaina.

Lippis

/in /by

Joistakin juoksukamoista tulee tosi läheisiä.

Otetaan nyt esimerkiksi vaikkapa Salomonin lippis. Sain sen silloiselta sponsoriltani (siis Salomonilta)vuonna 2007 ja heti seuraava vuonna se keikkui päälaellani Libyan Saharassa.

Ja siitä lähtien se on ollut yksi rakkaimmista varusteistani.

Lokakuussa 2019 olin lenkillä Espoon keskuspuistossa. Edellä mainittu lippis oli jälleen kerran päässäni.

Matkan aikana tuli kuuma, joten otin lippalakin pois päästä ja asettelin sen housunkaulukseen siten, että se ei tippuisi.

No, sinne jäi johonkin matkan varrelle. Huomasin asian vasta kotiin tultuani ja suusta pääsi liuta rumia kirosanoja.

Olin ihan varma etten näe (rakasta) skotsaani enää ikinä.

Eilen (lauantaina) juoksin taas pitkin keskuspuistoa. Yht äkkiä hokasin jotain tuttua. Lähes kaksi kuukautta kateissa ollut lippalakkini roikkui puun oksalla.

Joku ystävällinen kulkija oli löytänyt keskuspuiston hiekkabaanalle tippuneen lakkini ja nostanut sen kuusen oksalle keikkumaan. Siinä se on minua odotellut ties kuinka kauan. Ihme juttu etten ollut huomannut sitä aikaisemmin.

Olin ihan villinä kun löysin sen! Se lakki lähtee nimittäin myös Arabian autiomaahan.

Oheinen kuva on otettu Kalaharin autiomaasta vuonna 2010. Siinä niin mies kuin lippis etenevät autiomaan halki.

Juoksin 1h50 minsaa.