Sitä tikulla silmään, joka vanhoja muistelee.

No, silläkin uhalla oheistan tämän päivän blogiin kuvamuisteloita menneiltä vuosilta. Nyt siirrymme kuvien kautta Pohjoisnavalle.

Pohjoisnapa oli se paikka, jossa seikkailujuoksija varsinaisesti syntyi tai sai alkunsa.

Koin pienen valaistumisen hetken lentomatkalla Pohjoisnavalta Huippuvuorille.

Istuin Antonov seiskanelosessa (lentokone) ikkunan vieressä ja katselin (haikeana)alla olevaa jääkenttää. Siinä fönarista ulos tuijotellesani aurinko valaisi yhtäkkiä kasvojani.

Sillä (siunaamalla?) hetkellä tein päätöksen, että tulevat vuodet ja miksei vuosikymmenet meikäläinen viettää seikkailujen maailmassa. Ja se päätös on pitänyt. Moni muu ei…

Tässä kuvia pohjoisnavalta.

Kuva on otettu maastopyörämaratonin jälkeen. Olin niin jäässä, että seisoin paikoillani kuin tikku paskassa. Olin pikkuisen huolissani varpaistani, sillä niissä ei ollut tuntoa. Varpaat ovat edelleen tallella. Kaikki.

Suomen lippu on seisonut maantieteellisellä Pohjoisnavalla. Pohjoisnapa on maapallon pohjoisin paikka, 90 astetta 0 minuuttia 0 sekuntia pohjoista leveyttä.

Pistin lipun juuri siihen kohtaan, missä tuo 90 astetta on. Nappasin siitä kuvan ja otin lipun mukaan. Samaisessa paikassa oli muutama muukin. Hekin ottivat kuvan oman maansa lipusta, mutta jättivät ne sinne.

Minulla oli jo tuolloin ajatus siitä, että missä tahansa liikunkin, niin en jätä itsestäni luontoon mitään jalkiä. Leave no trace.

Yllä olevassa kuvassa juoksen maratonia. Se oli varmaan haastavin paikka, missä olen ikinä juossut. Pakkasta -34 astetta eikä ollut mitään syötävää eikä juotavaa. Mutta hauskaa oli.

Tässä etualalla juoksen Pohjoisnavalla lumikengät jalassa. Sen jälkeen lumikengillä juokseminen ei ole pahemmin innostanut.

Juoksin lauantaina erään vuoden parhaista lenkeistä. Sen aikana kaikki natsasi; sää oli mitä mainioin, reitti oli vimpan päälle hyvä (puolet polkua, puolet hiekkatietä) ja jalkakin nousi mallikkaasti.