Ei se matka tapa….

/in /by

…vaan vauhti kuuluu wanha sanonta.

Olen yrittänyt..ja ihan hyvin onnistunutkin…hiljentämään matkavauhtia pidemmillä treenilenkeillä.

Tosin pari viikkoa sitten läksin kesken kaiken rynnimään, mikä lie kohtaus iski, ja sanonta “tyhmästä päästä kärsii koko kroppa” tuli taas todistetuksi ihan oikeaksi.

En nauti juomaa tai energiaa juoksutreenien aikana, joten tuon kyseisen lenkin viimeinen neljännes oli taistelua energiavajetta ja hapottavia lihaksia vastaan.

Tiistaina juoksin arkilenkiksi kohtuu pitkän 2h30minsaa. Treeni sujui kepeästi, sillä pidin jalkaa jarrulla koko matkan ajan. Veikkaan, että juoksin noin 5h40min/kilsa.

Tein 2h20min juoksulenkin keskiviikkona.

Muutos

/in /by

Yllä oleva kuva on koipioitu jostain, en nyt muista mistä.

No, pointti on kuitenkin se, että vasemman puoleinen kuva esittää suunnitelmaa, jonka mukaan jokin projekti on tarkoitus viedä maaliin.

No, projektit ei yleensä mene maaliin ihan suunnitellulla tavalla, kuten oikean puoleinen “what happened” -kuva kertoo.

Nämä kaksi piirrosta kuvaavat aivan loistavasti esimerkiksi Arabian juoksuseikkailua ja sen juonen kulkua vuodesta 2013 alkaen.

Jos projekti olisi mennyt maaliin (toistoa..) suoraviivaisesti, kuten tarkoitus oli, niin ehkäpä Arabian hiekkaerämaan ylitys ei olisikaan seikkailu isolla ässällä.

Saharan autiomaan halkijuoksu tuntui jopa “lomalta” verrattuna siihen, mitä koin 1,5 vuoden aikana, jonka aikana ko.seikkailua järjestelin. Se oli yhtä helvetin syheröä.

Joku yritysjohtaja (en taas muista nimeä…) sanoi, että isot projektit ovat kuin eläisit labyrintissa. Olen samaa mieltä.

Tähän (labyrintissa,sokkelossa, syherössä etenemiseen) auttaa visualisointi.

Amerikkalaiset sanovat “seeing is believing” eli meidän on luotava mielessämme kuva tavoitteesta ja lopputuloksesta, ennen kuin voimme täysin uskoa siihen.

“You need to visualize to realize”.

Eilen maanantaina oli juoksusta lepopäivä. Tänään on 2h lenkin vuoro. Lun juoksun aikana (mieli-) kuvia mm.Arabian hiekka-aavikosta.

Tuleen tuijottajat…

/in /by

Aloitetaan blogi muutamalla otsikkoon liittyvällä kuvalla:

” Esi-isiemme tiedetään käyttäneen tulta jo noin 1,9 miljoonaa vuotta sitten. Se tarjosi mahdollisuuksia ruoanlaittoon, lämpöä ja turvallisuutta sekä ennen kaikkea se pidensi aktiivisen ajan määrää vuorokaudessa, mikä kehitti myös aivoja”. Näin kertoo Ylen artikkeli “miksi takkatulta jaksaa tuijottaa loputtomiin”.

”Tuleen tuijottaminen on moniaistinen kokemus. Liekkien välähtely, äänet, lämpö ja tuoksu luovat kokonaisuuden, joka rentouttaa ja auttaa katselijaa unohtamaan itsensä hetkeksi” sanoo puolestaan eräs apulaisproffa HS:n haastattelussa.https://www.hs.fi/elama/art-2000005214826.html

Aavikkoseikkailujen aikana tulella on hiton suuri merkitys. Valmistamme sen avulla ruokaa, esim.aavikkoleipää, joka muuten maistuu tosi hyvältä.

Tuli pitää viholliset (villieläimet) tiessään ja tarjoaa valonkajoa sysipimeässä erämaassa.

Aamuisin aavikolla on yleensä hiton kylmä…paitsi nuotion ympärillä, jossa on kiva lämmitellä aamukohmeessa olevaa kroppaa ja juoda samalla aamukahvit.

Nuotion ympärillä on yleensä rauhallista. Retkikunnan kovimmät hölisijät, kuten minä, ovat maagisen tulen äärellä hiljaa.

Tutkimusten mukaan nuotiota katsomalla ja sen äänimaailmaan keskittymällä jopa verenpaine laskee.

Kirjoitan tätä blogia takkatulen äärellä.

Juoksin sunnuntaina 2h30. Eka tunti oli karseaa vääntämistä, mutta loppumatka kulki jo aika mallikkaasti. Tein vielä iltasella tunnin palauttavan kävelylenkin.

Maanantai on lepopäivä.