Mitäs sitten kun ei oikein huvita?
Aavikolla juostessa tulee hetkiä, jolloin maisema ei muutu. Askel seuraa toistaan ja edessä näyttää olevan loputtomasti samaa hiekkaa.
Jäätiköllä tilanne on toinen, mutta tunne voi olla aivan sama. Valkoista kaikkialla. Tuuli puhaltaa, eikä maali näy vielä missään.
Pitkissä projekteissa kaikkein tärkeintä ei ole motivaatio.
Se on kurinalaisuus.
Motivaatio on hieno asia, ja sitä tarvitaan. Se antaa energiaa ja saa lähtemään liikkeelle. Mutta motivaatio ei ole joka päivä paikalla.
Jos tekeminen perustuu vain siihen, että tänään sattuu huvittamaan, moni tärkeä asia jää tekemättä.
Kurinalaisuus tarkoittaa minulle sitä, että teen jotakin myös silloin, kun ei oikein huvita.
Se ei tarkoita, että joka päivä pitäisi tehdä jotain suurta. Päinvastoin.
Seuraavaa retkikuntaa pitää edistää joka ikinen päivä, edes vähän.
Yhtenä päivänä se voi tarkoittaa harjoittelua. Toisena sähköpostia yhteistyökumppanille. Kolmantena karttojen tutkimista, varusteiden miettimistä tai yhden tärkeän puhelun soittamista. Joskus tärkeintä voi olla lepo ja palautuminen, jotta huomenna pystyy tekemään taas yhden askeleen eteenpäin.
Oleellista on, että prosessi ei pysähdy.
Pitkäjänteisyys on mielestäni juuri tätä. Kykyä katsoa tarpeeksi kauas, mutta keskittyä siihen, mitä voin tehdä tänään.
