Kovaa peliä pohjoisessa
Katsoin Yle Areenasta elokuvaa nimeltä Daniel.
Se kertoo tanskalaisesta valokuvaajasta, joka joutuu vuonna 2013 ISIS-terroristijärjestön panttivangiksi.
Sitä katsoessa mieleen pulpahti Pohjois-Afrikan vuodet 2011-2012.
No, myös vuosi 2008, jolloin minun piti juosta 250 kilsaa Mauritaniassa, mutta kisa peruttiin, koska terroristit tappoivat maan pääkaupungissa ranskalaisia turisteja.
Palasin kuitenkin neljä vuotta myöhemmin niille seuduille.
Kun suunnittelin Saharan halkijuoksua, niin minulle sanottiin, että se on hemmetin vaarallista, koska siellä operoi toinen terroristijärjestö Al-Qaida.
No, sinne minun piti kuitenkin päästä, tavalla tai toisella. Minulle ei tullut mieleenikään jättää juoksua suorittamatta terroristien takia.
Minun ratkaisu oli hommata mukaani sotilaita.
Suomalaisia ja ulkomaisia.
Siirryttäessä Mauritaniaan, retkikuntaan liittyi yli kymmenen mauritanialaista sotilasta, joiden tehtävänä oli suojella retkikunnan toimintaa.
Niin, pari kuukautta ennen Saharan halkijuoksua ruotsalainen mies kidnapattiin siinä lähistöllä, Malissa.https://www.theguardian.com/world/2017/jun/26/swedish-man-johan-gustafsson-islamist-militants-released
Se on Mauritanian naapurimaa.
Ruotsalainen oli vankina lähes kuusi vuotta.
Voisiko sama toteutua jossain muualla?
Se ei ole todennäköistä, mutta jos käy huono tsägä, niin Arabian niemimaalla.
Minulla on siellä tiimin päällikkönä Saudi-armeijan entinen korkea-arvoinen sotilas ja lähituntumassa kulkevaa maasturia ajaa saman maan ex-erikoisjoukkosotilas…
Tapaan heidät taas ensi vuonna.