Soutaja Suomessa
Valtamerisoutaja Jari “Jallu” Saario ehti jo soutaa upeasti Atlantin halki ja kesäkuussa alkaa historiallisen projektin seuraava osa.
Kuten mm. HS kertoi, niin mies tuli Suomeen hoitamaan asioitaan ennen vaativan soutuvaiheen toisen osan alkaa.
Oli mukavaa, että kiireisellä miehellä oli aikaa rupatella kanssani tiistai-illan aikana.
Sovimme samalla, että menemme yhteislenkille muutaman viikon kuluttua. On kiva kuulla ihan livenä mitä kaikkea jännää Atlantilla tapahtui….
Torstai kuluu vähän samaan tapaan kuin muutama edellinenkin päivä. Talkoohommia ja treenilenkkiä.