Kevät koittaa juoksijalle in so many ways
Otan esille asian, josta kirjoitin viimeksi noin vuosi sitten asian tärkeyden vuoksi.
Oheisen (Ylen) jutun mukaaan, jopa yli puolet juoksijoista kärsi jonkin sortin vammoista joka julmetun vuosi.https://yle.fi/uutiset/3-11906056
“Kevät on juoksuharrastuksen aloittamisen aikaa. Monella homma tökkää kuitenkin pian polvi- tai nilkkakipuun” aloittaa Ylen toimittaja artikkelinsa.
Näin se varmaan on.
Ainakin tänä vuonna maa voi olla roudassa pitkään, joka tarkoittaa, että maa pysyy kovana kuin betoni vielä jonkn tovin. Se voi altistaa jalka-juiperruksille, sillä “betoni” ei ole juoksualustana sieltä hellimmästä päästä.
No, tämä ei tietenkään tarkoita sitä, ettei kandeisi juosta. Maltilla vaan liikkelle, niin hyvä tulee.
Suurempi ongelma on kuitenkin se, etteivät ihmiset liiku kuin se, että joillekin juoksijoille tulee jalkakipuja…
Jalkakivuista tuli mieleen se, että Arabiassa vihoitellut polvi, on 100% kunnossa.
Osasyy on varmaan jumppatreenien, joista teen edelleen säännöllisesti. Niin myös tänään. Teen tosin siitä kevytversion.
Tapaan fysioterapeutti Santun huomenna tiistaina.
Saas nähdä tuleeko minulle uusi jumpaohjelma vai jatketaanko samalla kaavalla?