Paketti kasassa
Päivän parin kuluttua tulee kuluneeksi 8 viikkoa siitä, kun aloitin uuden harjoitusohjelman kohti Arabiaa.
Näkyykö jo tuloksia?
Mielestäni kyllä. Santtu Rannan antamat treeniohjeet näyttävät tepsivän.
Juoksu on aiempaa paremmin paketissa. Voimantuotto on kehittynyt ja sen myötä juoksu tuntuu entistä helpommalta.
Kirjoitin menneellä viikolla kolumnin Polkujuoksija-lehteen ja ko.juttussa kerron, kuinka uusi harjoitusohjelma on tuonut treeniin uutta motivaatiota.
Kirjoitin “Pojuun” paljon muutakin, mutta on kohteliasta olla kertomatta siitä sen enempää. No, ehkä sen verran, että Lasse Viren mainitaan muutamaankin otteeseen…
Lauantaina ja sunnuntaina juostaan ennusteen mukaan aurinkoisessa kelissä.