Polkujuoksua lähimaastossa
Yksi tämän vuoden teemoista on lisätä polkujuoksua….tai oikeastaan palata wanhaan hyvään tapaan treenata juoksua.
Kun menin v.2004 Juoksija-lehteen duuniin, niin yksi lempiaiheeni toimituksessa oli nostaa polkujuoksun (ja ultrajuoksun) roolia lehden sisällössä.
Tein muistaakseni ensimmäinen polkukenkätestin v.2006. Vielä tuolloin maastokenkiä oli tosi vaikea saada suomalaisista urheiluliikkeistä.
No, muutaman trail-jalkineen saimme ruinattua juoksukenkien maahantuojilta.
Salomon oli (tosin) jo liikkeellä aika hyvällä kattauksella ja La Sportiva. hieman suppeammalla tarjonnalla.
Vaikka itse treenasin poluilla, niin olin melko varma, että polkujuoksu ei lyö itseään läpi siinä mittakaavassa minkä se sitten teki…kiitos muutamien kisajärjestäjien, joista otan esille Terho Lahtisen ja hänen kumppaninsa.
Teimme Öhmänin Kimin kanssa Maikkarin Max-kanavalle yhden jakson Trail Runningista yli 10-vuotta sitten, olisiko ollut v.2009. Ohjelmaa oli sponsoroimassa La Sportiva. Olisipa kiva nähdä klippejä niistä ajoista:-)
Metsässä ja poluilla juokseminen on parasta mitä tiedän.
Sain nauttia sitä herkkua taas sunnuntaina, kun juoksin Kirsin kanssa lähimetsien poluilla. Tässä muutama foto lenkiltämme.
En jaksa olla ihailematta näitä jylhiä kallioita, joita Nuuksiossa (onneksi) piisaa. Lenkki päättyi läheiselle Nuuksion Hyppykalliolle, joka nousee peräti 70 metriä Nuuksion Pitkäjärven yläpuolelle eli kaikiiaan noin 100 metriä marenpinnan yläpuolelle.