Jukka Viljanen
  • Tervetuloa
  • Jukka
  • Adventures
    • Kalahari Adventure Run 1000 km
    • Etelänapamanner
    • Libyan Sahara
    • North Pole Marathon & North Pole Bike Extreme
  • Blogi
  • Tilaa Jukka puhujaksi
  • Contact
  • Partners
  • Search
  • Menu Menu

“Ihan kioskilla”

February 1, 2022/in Uncategorized /by Jukka Viljanen

Kävin noin neljä viikkoa sitten fysioterapeutti Santtu (Stig-Peter) Rannan luona.

Syy oli selvä: arabia meni penkin alle ja mies on saatava sellaiseen iskuun, että aavikon ylitys juosten onnistuu.

Ensimmäisen tapaamisen aikana Santtu teki muutamia testejä ja jo ilmeestä näki, että ihan putkeen ne ei menneet.

No, se ei minua yllättänyt.

Sain häneltä ohjeen tehdä kuutta (6) eri liikettä ja tein työtä käskettyä. Vain yhtenä tai kahtena päivänä jätin treenit tekemättä.

Kävin tänään (tiistai) miehen luona uudemman kerran.

Mikä oli ilahduttavaa, niin edistystä on tapahtunut. Olen huomannut sen itsekin, mutta se oli positiivista, että alan ammattilainenkin pisti sen merkille.

Santtu on minulle vanha tuttu. Olen käyttänyt hänen palveluja mm.juoksukoulujeni yhteydessä. Kävin ensimmäisen kerran miehen hoidettavana heti pohjoisnavan jölkeen keväällä 2007…siis 15 vuotta sitten!

Näin se aika kuluu.

Söimme tänään lounaan fyssarisession jälkeen. Santtu mainitsi murkinoinnin yhteydessä, että olin liikkeiden kanssa “ihan kioskilla” ensimmäisen tapaamisemme aikana.

Edistystä on siis tapahtunut, mutta olemme vasta lähtötelineissä.

Noin 11 kuukauden kuluttua kehon pitää olla niin hyvässä tikissä, että autiomaan ylitys onnistuu. Ja niin se myös on.

Saan uusia treeniohjelmia, mutta jatkan myös vanhojen kanssa. Lisään juoksua. Otan naruhyppelyn takaisin ohjelmistoon ja tietyin varauksin myös sisäsoudun.

Karavaani kulkee siis oikeaan suuntaan.

Nyt lähden juoksulenkille.

Share this entry
  • Share on Facebook
  • Share on Twitter
  • Share on Pinterest
  • Share on LinkedIn
  • Share on Tumblr
  • Share on Vk
  • Share on Reddit
  • Share by Mail

Seikkailujuoksija

Recent Posts

  • Juoksutapahtuma Pirttimäessä
  • Uusi yhteistyökumppani?
  • Toukokuun treeneistä…
  • Viestintä jäätiköltä
  • Sauvajuoksusta

Archives

Tiimikaveri Pena Paljon kakkosia
Scroll to top