Maailman metsäpäivä
“Vuonna 2013 ensimmäistä kertaa vietetyn Maailman metsäpäivän aikana on hyvä muistaa metsien merkitys osana elämäämme.
Ne tarjoavat meille ruokaa, energiaa, toimeentuloa ja ovat samalla myös erityisesti suomalaisille erottamaton osa mielenlaatuamme. Metsässä koemme olevamme usein rauhassa ja yhteydessä luontoomme.
Samalla metsät tuottavat myös hiljaista mutta elintärkeää hyötyä elinympäristöömme suojelemalla maaperää ja puhdistamalla ilmastoamme”. (Lähde:YK)
Metsäpäivää vietettiin 21.3. eli viime lauantaina.
Mielestäni metsiä kannattaa suojella joka päivä.
Pihapiirissämme on “minimetsikkö”, jossa on kuusia, koivuja, mäntyjä sekä jokunen vaahtera. Vaahterat ovat pienessä vaarassa, mutta muut puut saavat ilahduttaa meitä ja pikkumetsän asukkeja tulevinakin vuosina.
Aion juosta tänään lyhyen noin tunnin lenkin.