Juoksijan alkutalvi
Muistan hyvin talven 2006/2007, jolloin valmistauduin Pohjoisnavan seikkailuun.
Kyseinen talvi oli tosi lämmin. Lunta piti hakea Nuuksiosta asti. Siellä pystyi treenaamaan seä lumikengillä juoksua että maastopyörällä lumessa ajamista.
Juoksuharjoittelun kannalta lumi ja jää ei ole hyvä yhdistelmä. Marraskuu on ollut siltäkin osin hyvä harjoitteluajankohta. Ja kymmenen seuraavaa päivää näyttää myös siltä osin hyvältä.
Grönlannin seikkailu oli tarkoitus dokumentoida, mutta niin vaan se jäi tekemättä. En mene nyt yksityiskohtiin, muta aikamoista sähläämistä sen suhteen ilmeni. Olin varmaan yksi pääarkkitehdeista eli otan siitä vastuun.
Toivottavasti onnistun paremmin seuraavan seikkailujuoksun osalta. Ensimmäiset askeleet Arabia-juoksun dokumentoinniksi on jo otettu, mutta vielä on monta estettä ylitettävänä ja ainakin yksi vesihauta.
Tänään on hieman ventti olo eilisestä harjoituksesta johtuen. Teen 1,5h metsälenkin.