Diskaus
Hardrock 100 miles on yksi legendaarisimpia ultrajuoksukisoja mitä Yhdysvalloissa järjestetään.
Muita vastaavanlaisia on mm.Badwater 135 mailia ja Leadvillen 100 mailin juoksu. Paljon muitakin on…
Edellä mainituissa ultrakisoissa on melko tiukat säännöt vaikkapa ulkopuolisen avun suhteen. Joissakin kisoissa voi taas olla vaikkapa”pacer” eli vetoapua antava juoksija.
Tämän vuoden Hardrockin voittaja diskattiin, sillä hän otti ulkopuolista juoma-apua ja se on säännöissä kielletty. Oheisessa Runners Worldin haastattelussa hän pitää diskausta melko kovana rangaistuksena; mielummin hän olisi ottanut vaikkapa tunnin tai kahden aikasakon.
No, säännöt ovat säännöt.
Suomessa järjestettävissä ultrakisoissa on omat ehtonsa. Esimerkiksi pari viikkoa sitten juostussa Ylläs-Hetta juoksussa kisaajilla tuli olla repussa mm. tietty määrä muonaa ja sadetta pitävä takki.
Kisatessani Libyassa vuonna 2008 repussa oli oltava laite, jolla saa imettyä skorpionin myrkyn pois kehosta. Tilasin moisen vekottimen englantilaisesta apteekista. En tiedä vieläkään miten se toimii….
Kisarepussa oli oltava pakolliset 8000 kilokaloria syötävää, mutuen ei ollut mitään asiaa Saharan dyyneille. Itse reppu painoi juomineen lähelle 10 kiloa…Tässä meikäläisestä otettu kuva just ennen kuin itse kisa alkoi.
https://www.runnersworld.com/news/a22519902/xavier-thevenard-disqualified-at-hardrock-100/
Viime viikolla juoksin kaikkina seitsemänä päivänä, mutta tällä viikolla palaan kuuden lenkkikerran tahtiin. tänään oli niistä ensimmäinen….