Juoksija?
Olen puhunut koko kuluneen viikon juoksemisesta niin valmennettaville, asiakkaille ja (tietenkin toimituksessa), mutta omat juoksuaskeleet ovat jääneet todella vähiin.
No, olin tänään kuuntelemassa erittäin mielenkiintoista ravintoluentoa Pohjola Sairaalan tiloissa.
Tilaisuus liittyi juoksukoulumme ohjelmaan.
Luennon piti fysiatri Veli-ekka Valkonen. Hän on siis ravintoasioihin perehtynyt lääkäri, joka on tehnyt yhteistyötä mm.suomalaisten huippu-urheilijoiden kanssa.
Sain itse hyvän muistutuksen mm. tiettyjen rasvojen hyvää tekevästä vaikutuksesta. Esimerkiksi Camelinasta saa paljon omega3-rasvahappoja.
Torstai on siinä mielessä toivoa täynnä, että duuniputki helpottaa hieman ja pääsen jälleen juoksun pariin.
Tilasin kotimaista camelinaöljyä 3 litran kanisterin Turengista kuukausi sitten. On hyvää ja hintakin kohdallaan. Tiedot löytyy http://www.suomenkasvioljyt.fi tai tarja@lehmuskanta.fi