Nettisivut
Se on siinä ja siinä avautuvatko uudet nettisivut vielä tämän kuun aikana. Empiirisen kokemuksen mukaan “nettiprojektit” viivästyvät aina, joten siirrän katseen jo syyskuun puolelle.
Olen juossut nyt seitsemän päivää putkeen, joten pidän tänään treenivapaan. Siihen päätökseen antaa pontta myös päivän kalenteri.
Päivän eka palaveri alkaa jo 8.00 ja vika on Ulkoministeriössä klo.15.00. Tämä jälkimmäinen miitinki liittyy yhteistyöhön Arktisen Neuvoston kanssa.
Juoksin eilen 1h30 minsaa testaten Juoksija-lehdelle maastokenkiä. Testissäni ollut kenkä yllätti minut positiivisesti, sillä kuten niin usein, ulkonäkö harhautti minut pahemman kerran.
Kenkä tuntui kädessä raskaalta ja ajattelin negatiivisesti, että mitähän tästä vielä tulee.
Mutta johan mieli muuttui, kun pääsin sillä tosi toimeen. Kenkä rullasi kuin unelma ja vaimennus oli just eikä melkein mun jalkaan passeli. Kerron kyseisestä kengästä lisää kunhan syyskuun numero on ilmestynyt.
Perjantaita.