Olet…
…mitä ajattelet olevasi.
Näillä sanoilla olen evästänyt muutamia henkilöitä, joilla on edessään vaativia suorituksia.
Eräs tähän liittyvä neuvo on ollut, että kerro avoimesti tulevasta tavoitteestasi myös muille ihmisille.
Minäkuva eli minäkäsitys vastaa kysymykseen siitä, millainen minä olen. Se on käsitys omasta itsestä ja suhteesta ympäröivään maailmaan. Minäkuva kehittyy ja muuttuu koko elämän ajan, kun ihminen saa vuorovaikutuksessa muilta ihmisiltä palautetta omasta persoonastaan ja toiminnastaan.
Toisinaan ihmisellä voi olla kielteinen käsitys omista kyvyistään. Tämän seurauksena hän voi suhtautua elämään varauksellisesti, pelätä epäonnistumisia sekä vältellä erilaisia haasteita. Myönteinen minäkuva sitä vastoin antaa eväät suhtautua elämään avoimesti ja rohkeasti.