Never Stop Exploring…
Voisikohan päivä tulla tästä paremmaksi. Epäilen.
Juoksin kaverini Raunon kanssa Pitkäjärven (ja vähän muunkin) ympäri aamupäivän aikana. Lähtiessämme Nuuksion majalta pakkasta oli kaksi astetta, mutta reppu selässä juostessa kroppa lämpiää alta aikayksikön.
Pitkäjärven ympäri voi juoksta ainakin kahta eri reittiä, joista toinen on ulkoilureittipainotteinen eli juoksureitti kulkee monilta osin kansallispuiston ulkoilureittejä pitkin.
Me valitsimme polkuvaihtoehdon, jossa juostaan siis metsän siimeksessä kapeilla poluilla. Teimme loppumatkan aikana pienen reittikokeilun. Juoksimme Sorlammen laavulle ja tavoitteena oli löytää sieltä polku, joka vie meidät takaisin Nuuksion majalle.
Sellainen sieltä löytyikin ja lähdimme juoksemaan sitä pitkin. Eräässä vaiheessa tuli valintatilanne, oikealle vai vasemmalle. Valitsimme vasemman….
Aivan oikein, meidän olisi pitänyt valita oikealle vievä polku. Huomasimme sen liian myöhään, jolloin ei ollut mitään järkeä kääntyä takaisin vaan puskimme eteenpäin.
No, väärän valinnan seurauksena juoksimme jokusen kilsan ylimääräistä, mutta sehän on kuin pistäisi rahaa pankkiin. Juoksimme aamun aikana yhteensä 3 tuntia ja 6 minuuttia. Aurinko paistoi koko matkan ajan. Ihan virheetön lenkki!
Testasin lenkin aikana La Sportivan Helios-maastokenkiä. On ne hemmetin hyvät.
Ensi lauantaina seuraava pitkä maastolenkki. Nuuksiossa.