Ukkoslenkki
Kävin eilen juoksemassa sykkeet taivaisiin nostaneen lenkin. Noin kilsan päässä on pitkä hiekkapohjainen ylämäki, jonka kipittämiseen sauvat kädessä kuluu 1 min 20sekuntia. Juoksin näitä kuusi ylämäkivetoja (6) putkeen ja olin sen jälkeen aika finaalissa
Jatkoin siitä (liian kovavauhtista) lenkkiä vielä tunnin verran ja kyllä välillä teki mieli heittää ne sauvat metsään, sillä niiden mukana raahaaminen haittasi juoksua.
Tämän päivän suunnitelmaa kuului edetä hieman rauhallisemmin, mutta kyllä se vauhti vaan tuppaa nousemaan liian korkeaksi vaikka kuinka yrittää himmailla. Vedin noin 13 kilsaa New Balancen 1400 -kengillä, joilla on kyllä ilo juosta. Ne eivät paina juuri mitään, mutta vaimentavat hieman enemmän kuin ns. barefoot-kengät.
Lenkin loppuvaiheella alkoi kunnon ukkosmyrsky ja kastuin läpimäräksi!