Jukka Viljanen
  • Tervetuloa
  • Jukka
  • Adventures
    • Kalahari Adventure Run 1000 km
    • Etelänapamanner
    • Libyan Sahara
    • North Pole Marathon & North Pole Bike Extreme
  • Blogi
  • Tilaa Jukka puhujaksi
  • Contact
  • Partners
  • Search
  • Menu Menu

Juoksijan triathlon

June 28, 2014/in Uncategorized /by Jukka Viljanen

Vielä joitakin vuosia sitten triathlon oli marginaalilaji. Kaveri kertoi, että olikohan se nyt vuonna 2006 Kiskossa järjestettäviin kisoihin osallistujia oli 35, mutta tänä vuonna 400. Enempää ei edes mahtunut.

No minullakin oli tänään sellainen juoksijan triathlon. Juoksin kolmella erilaisella alustalla. Alkumatkasta jalkojen alla oli vuorotellen asvalttia ja hiekkaa, mutta eräässä vaiheessa hyppäsin tieltä polulle. Mäntykangas on alustana jaloille pumpulia. Osa metsäpolusta oli teknisesti haastavaa, sillä juurakkoa ja kiviä piisasi.

Monipuolinen juoksu virkistää myös mieltä. Monet juoksukouluni oppilaista eivät ole aiemmin harrastaneet polkujuoksua. Muistan ensimmäisen polkuyhteislenkin jälkeen sen innostuneisuuden ja yksi oppilaista sanoikin..”en tiennyt, että juoksu voi olla näin kivaa”.

 

Harrastuksen ja myös työn pitäisi olla kivaa. En oikein ymmärrä tuttuja, jotka kärvistelevät epämieluisassa duunissa. Ymmärrän, että kaikilla ei ole mahdollisuus vaihtaa työtään motivoivampaan, mutta em.henkilöillä tämä mahdollisuus olisi olemassa.

Yrittäjänä saa ainakin tehdä just niitä hommia kun huvittaa. Mitalin toinen puoli on tietty se, että pitää löytää tahoja jotka ovat valmiita maksamaan työsuorituksistasi jotain…

 

Share this entry
  • Share on Facebook
  • Share on Twitter
  • Share on Pinterest
  • Share on LinkedIn
  • Share on Tumblr
  • Share on Vk
  • Share on Reddit
  • Share by Mail

Seikkailujuoksija

Recent Posts

  • Yhteistyö Ilmatieteen Laitoksen kanssa
  • Kuvauspäivä
  • Tekemisen meininkiä…
  • Pillerit
  • Kauramoottori

Archives

Iltalenkillä Sieniä sateella
Scroll to top