Matkalle
Kirjoitin viikko pari sitten, ettei seuraavan juoksuseikkailun toteutus ole edennyt juuri lainkaan viimeisen parin kuulauden aikana. Päätin pistää pökköä pesään ja nyt asiat ovat edenneet tosi paljon.
Lähden “kaukomaille” ensi kuun lopussa. Vietän kohdealueella noin viikon, jonka aikana on tarkoitus neuvotella paikallisten viranomaisten kanssa.
Jatkan kotiin tultuani matkaa kohti Lappia ja Pyhää, jossa minun ja Kirsin on tarkoitus viettää lomaviikko.
Pyhästä tulikin mieleen..siellä järjestetään Suomen ensimmäinen tunturimaraton 7.8.2014. Tarjolla on myös puolimaraton.
Minulla on pieni rooli tunturimaratonorganisaatiossa, joten olen paikalla elokuun alussa järjestettävässä tapahtumassa. Siitä joskus myöhemmin lisää.
Mikäli kiinnostuit tapahtumasta, niin täältä löytyy lisätietoja hienosta juoksutapahtumasta. Nähdään siis Pyhällä!!!