250
Tänään on pienen juhlan aika, sillä tämä on 250 blogikirjoitus sportman.fi sivulle.
Sunnuntai oli puolestaan liikunnan juhlaa, sillä ensiksi juoksimme 15 kilometrin lenkin uskomattoman upeassa talvikelissä. Tämän jälkeen siirryimme Helsingin Pikkukoskelle, joka on tullut tämän talven aikana kuuluisaksi Pirunkallion jääkiipeilyseinästään. Jääseinämällä riittikin kuhinaa, mutta me keskityimme “mallihommiin” eli Juoksija-lehden kuvauksiin. Öhmanin Kimi kuvasi meitä noin tunnin ajan ja mieluustihan me lumessa kirmailimme, sillä aurinko paistoi täydeltä terältä. Tässä potrettikuva innokkaista juoksijoista.
Vaikka talvi on ollut kaikin puolin mukava, niin kyllä minä mieluusti viettäisin ainakin osan talvesta esimerkiksi Afrikassa, aivan kuten ‘amerikkalainen tutkimusmatkailija ja antropologi Julian Monroe Fisher, joka aikoo patikoida Afrikan halki kuluvan vuoden aikana. Fisherin yli 6000 kilometrin reitti kulkee rauhallisessa osassa Afrikkaa mm.Kongossa ja Zambiassa.Tässä artikkeli.