Lahtokuopissa
Olemme viihtyneet Etela-Afrikan lammossa erittain hyvin, muta aikansa kutakin eli huomenna tiistaina kohti Suomea.
Loppuviikko meneekin erilaisten tapaamisten parissa, joista yksi tarkeimpia on luottofysioterapeutimme Santtu Rannan kanssa jo torstaina. Meilla ei ole kummallakaan mitaan mainittavaa kremppaa, mutta on hyva tsekata muutama asia, ennen kuin valmistautuminen uuteen juoksukauteen alkaa.
Aion pitaa kylla ainakin 2-3 viikon totaalilevon juoksusta ja uusi treenikausi alkaa (sitten joskus)erittain kevyella juoksu – ja kavelylenkeilla. Kun olin juossut 100 kilsaa Etelanapamantereella, niin juoksin ensimmaiset lenkit todella varovaisesti vain tasaisessa maastossa ja kavelin pienemmatkin yla-ja alamaet.
Paino paasi tipahtamaan reissun aikana jokusen kilon, mika ei ole tietenkaan mikaan yllatys. Olen ollut jo ennen tata reissua ns.neuvolassa punnittavien sarjassa, joten nyt vaan pitaa miettia, missa meikalainen seuraavaksi punnitaan.
Soimme juoksupaivien aikana erittain paljon ja se auttoikin meita kaikkia palautumaan hyvin aina seuraavaa juoksuosuutta varten. Otimme ruoka-asian esille support-teamin kanssa jo kuukausia ennen itse juoksua ja annoimme heille tarkat ohjeet ja toiveet. Kukin meista ajateli vain yhta asiaa itse juoksun aikana..milloin syodaan ja mita on tarjolla.
Tervetuloa takaisin Suomeen!
Kiitokset!