Koulutus
Aloitin yritysluennot vuonna 2007, pian Pohjoisnavan seikkailun jälkeen. Monet yritykset olivat kiinostuneita kuulemaan tarinaa hepusta, joka vaan yhtenä päivänä päätti lähteä navalle …ja siitähän ne seikkailut vasta alkoivatkin.
Olin inoissani. Parhaina vuosina vedin ainakin 40 luentoa. Vierailin seminaareissa, yritysten johtoryhmien kokouksisssa ja ties missä.
Kirjoitin ns.motivaatiokirjankin yhdessä toimittaja Arno Seiron kanssa. Mutta jossain vaiheessa luennointi alkoi tökkimään. Ei huvittanut enää mennä yleisön eteen lätisemään. En kokenut sitä merkitykselliseksi..ja se oli hyvä syy pitää breikki.
Heräsi kiinnostus olla mukana pidemmissä koulutusjaksoissa, jossa näen “kätteni jäljet”. Lähdin koulutusyhtiö Pohton kanssa kehittämään muutamaa seminaarimatkaa, jotka teimme Saharassa ja Grönlanissa. Toivottavasti nämä kurssit vielä jossain vaiheessa jatkuvat. Olen tänä (ja näemmä ensi vuonnakin..) saman koulutusfirman Wellbeing-kurssilla yhtenä luennoitsijana. Ja siitä hyvin kiitollinen.
En usko että tässä oli vielä kaikki. Olen erään todella uniikin taustan omaavan henkilön kanssa kehittänyt koulutussisältöä, joka näkee päivän valon vielä tämän vuoden puolella.Näin uskon.
Kyse on siis merkityksestä. En voi mennä yleisön eteen, jos en ole ihan täysillä mukana. Olen luvannut itsellen, että olen mukana vain sellaisissa hankkeissa, joiden takana seison 100%:sti. Teen töitä vain ihmisten kanssa, joita arvostan. Tällaiset tiukat prinsiipit voivat tulla kalliiksi, mutta se on sen arvoista.
Ja niin, neljä vuotta sitten alkoi polkujuoksijoiden koulutus. Olin jo aikeissa lopettaa tämän projektin viime vuonna, mutta onneksi jatkoin.
Meillä oli tänään yhteistreenit Espoon keskuspuistossa. Tuntui taas todella mageelta olla mukana niin hienossa porukassa jakamassa tietoa, jota minulle on kertynyt näiden vuosien aikana.