Nautiskelua
Olen saaanut viime päivien aikana nauttia Suomen suvesta monin eri tavoin.
Matkasimme eilen Hämeen puolelle kavereiden kesämökille. Siellä oli ns.kunnon meininkiä. Raivasimme erään lähisaaren polkuja kaatuneista puista. Asiaan kuului tietty nokipannukahvit ja voikkarit. Ai että ne maistuivat muutaman tunnin rommeltamisen jälkeen makoisilta.
Saarelta mantereelle soudun jälkeen piti tietty lähteä juoksulenkille. Meitä oli yhteensä viisi juoksijaa, joista neljä hölkkäsi ja yksi veti karmeita spurtteja. Tämä jälkimmäinen superjuoksija tottelee (joskus) nimeä Hilu ja on (pääasiassa) Alaskan husky.
Tänään kävimme paluumatkalla Riihimäen erämessuilla, jossa oli populaa aikas paljon. Tutustuimme mm.Arktiset avotunturit -poppoon ständillä Haltin upouuteen jäätikkötelttaan, joka teki kyllä vaikutuksen,…