Kohti aavikkoa
No niin, sain tänään tilattua matkaliput aavikolle. Itse asiassa asun kaupungin hotellissa, mutta saan jalkatuntumaa hiekkaan ainakin muutamana päivänä.
Viime visiitin yhteydessä juoksin hotellin matolla, mutta tulevalla reissulla jätän sen kyllä väliin. On se vaan niin hiton tylsää puuhaa,..
Toiveissa on päästä ainakin muutamalle aavikkolenkille. Pitää pyytää kavereita kuvaamaan juoksua uudehkolla GoPro-kameralla.
Eilisen hankijuoksun jäljiltä jalat ovat kohtuu tönkkösuolatut.Aion kuitenkin mennä tänään lenkille, sillä Juoksijan kenkätestit painavat päälle.
Otin perjantaina ja etenkin lauantaina tyypit eräästä kengästä, jonka sielun maisemaan minun on vaikea päästä. Onko se lintu vai kala selviää (toivottavasti) tämän päivän lenkillä.