Kohti Honkanummea…

Hesarin tiede-uutisen mukaan, himohölkkääminen on yhtä turmiollista kuin sohvalla löhöily. Jutussa käytettiin mainintoja kuten  “vauhdikkaat himohölkkääjät” ja välillä “rankasti treenaavat”. Onkohan tässä kyse siis siitä, ettei se matka tapa vaan vauhti? No, päätelkää itse. Honkanummelle me kaikki kuitenkin päädymme…ennemmin tai myöhemmin:-)

 

http://www.hs.fi/tiede/a1422937648752?jako=6f517a54786e0c87b211fb3b1fe45ef5&ref=test

 

Sikäli jutussa saattaa olla vinha perä, sillä tiedän kyllä muutaman seniorikansalaisen, jotka juoksivat aktiiviaikana aina lenkkinsä urku auki  eli täysiä ja heillä on ollut vanhuusvuosina pumpun kanssa ongelmia.

 

En ole kuullut sanaa himohölkkääjä pitkään aikaan. Tätä sanaa taidettiin viljellä etenkin 1970-luvulla, jolloin osassa kansaa ilmeni “hölkkäkuumetta”.

 

Meidän perheessä siihen tautiin sairastuivat isä ja äiti. Muistan vielä elävästi faijan oranssit Karhu-merkkiset juoksukengät:-) Se väri on taas muuten muotia,ainakin lenkkareissa. Monet testaamistani kengistä ovat ainakin oranssiin vivahtavia ja yksi jopa lähes pinkki.

 

Tänään himohölkkääjät Rauno ja Jukka juoksevat parin tunnin iltalenkin, mutta silleen hissukseen PPP-vauhdilla (pitää pystyä puhumaan..).