Totta vai tarua?
Törmäsin alla olevaan juttuun Facebookissa. Se on jo toinen juttu lyhyen ajan sisällä, jossa kyseenalaistetaan ns.barefoot (paljasjalkakenkien) tuomat hyödyt.
Niin juoksuun kuin vaikkapa ruokaan on “pesiytynyt” lahkolaisuus. On karppaajia, luolamiehiä, paljain jaloin juoksevia, pronaatiotukien käyttäjiä, tukipohjallisten auvoisuuteen uskovia yms.
Usein näitä ihmisiä yhdistää vankkumaton usko oman lahkon asiaan. Maailmalta löytyy aina nipullinen tutkimuksia, jotka tukevat omaa elämänkatsomusta puoltavia seikkoja.
Olen pyrkinyt koko ikäni itsenäiseen ajatteluun. Siellä missä miljoona kärpästä kohtaa, niin pysyn siitä joukkiosta erossa.
Kuuntelen (kuitenkin) mieluusti eri aatesuuntien edustajia. Mitä paljasjalkajuoksemiseen tulee, niin siinä on paljon sitä puoltavia piirteitä. Se ei kuitenkaan (ehkä) sovi kaikille.
Ehkäpä siihen, kuten niin moneen muuhunkin, liittyy “kaikki mulle heti ja nopeasti”. Hyväksi barefoot-juoksijaksikaan ei tulla päivässä tai edes kahdessa. Uusien asioiden omaksuminen vaatii suunnitelmallisuutta ja sen kurinalaista toteuttamista.
