Juoksutapahtumia
Toukokuussa on useita juoksutapahtumia, joissa aion olla mukana-en juoksijana, vaan kannustusjoukoissa.
Lauantaina juostaan HCR. Olen tapahtumassa mukana huomisesta iltapäivästä alkaen. Toukokuun lopulla on ensiksi Bodom Trail-juoksu,johon suurin osa juoksuvalmennettavistani osallistuu. Siitä vain parin päivän kuluttua on Tukholman maraton, jossa olen kannustusjoukoissa.
Kun tähän lisää duunit Juoksija-lehdessä, treenaamisen ja valmistelut ensi vuoden seikkailujuoksuun, niin onhan tässä kyse melko juoksupainotteisesta elämästä.
Tänä vuonna tulee kuluneeksi kymmenen vuotta siitä, kun marssin ekan kerran Juoksijan toimitukseen. Sanoin heti, “täähän on kun kotiinsa tulisi”. Sillä tiellä ollaan ja hyvä niin, sillä on tää vaan niin hauskaa.