Kulkee…
Ainakin tämän päivän lenkin perusteella voi sanoa, että juoksu kulkee aika mallikkasti. Vauhtia on tullut lisää ja askel nousee muutenkin selvästi paremmin kuin keväällä, jolloin meno oli kohtuu takkuista.
Mikä tärkeintä, niin kuluva kesä on herättänyt vanhan kunnon juoksunälän, joka oli jonkin aikaa..ei nyt kateissa, mutta hieman hakusessa.
Olen ulkoiluttanut uusia Nike Pegasus Traileja jo muutamaan otteeseen. Kenkä on kaikin puolin kelvollinen ja mukava matkakumppani, mutta yhdessä asiassa kivi on kengässä, ihan sanan mukaisesti. Pegasukset keräävät pikkukiviä ahkerasti ja se kyllä hieman nyppii. Niissä on valuvika, vähän niin kuin EU:ssa:-)
Myös muut Niken kengät ovat ansiokkaita kivipoimureita. Pahimpana esimerkkinä on (muuten niin mukava..)Nike Free.
Viimeiset lähes 3 viikkoa ovat olleet yber-aktiivisia treenien suhteen. Tällekin viikolle tulee yhteensä 12 treenisessiota, joista 6 on juoksua. Eiköhän tämä meno rauhoitu, kun työt taas alkavat. Tai sitten ei.