Puurot ja vellit
Karppaaminen eli vähähiilihydraattinen ruokavalio on saanut laajaa mediahuomiota (ja etenkin suosiota) kuluneen syksyn aikana. Meikäläisen ravintosuositukset ovat ennallaan eli käytän hitosti hiilihydraatteja, riittävästi rasvoja ja paljon protskuja:) Käytän ruokavaliostani nimitystä “Skarppaus”.
Karppauskeskustelussa on jäänyt paitsioon ravinnon laatu. On nimittäin olemassa hyviä ja kehnoja hiilareita. Suosin kokojyvätuotteita. Keittiömme jyvämylly rouhii terveellisistä, kotimaisista ja erittäin ravintorikkaista kokojyvistä vaikkapa puuroainekset.
Luin iltapäivälehdestä artikkelin, jossa Suomen ennustettiin säästyvän massiivisilta lumisateilta tulevan talven aikana. Se sopisi minulle paremmin kuin hyvin, sillä valmistautuminen tammikuussa alkavaan juoksumatkaan onnistuu paremmin lumettomalla asvaltilla/hiekalla, kuin lumikinoksissa pomppien.
Tiedän, että hiihtoväki odottaa malttamattomana alkaa hiihtokautta, mutta menkää vaikkapa Ylläshalliin…:-)
Tämän päivän treeni pitää sisällään mm.17 kilsan juoksulenkin.