Piru asuu pikkuasioissa – tällä kertaa vetoketjussa
Hyvä ulkoiluvaate on monen tekijän summa. Materiaalien pitää kestää, leikkauksen toimia, saumojen pitää pitää ja vaatteen on sovelluttava siihen käyttöön, johon se on suunniteltu.
Mutta joskus koko tuotteen käytettävyys kaatuu yllättävän pieneen yksityiskohtaan.
Vetoketjuun.
Olen seikkailujuoksijana käyttänyt vuosien varrella monenlaisia teknisiä ulkoiluvaatteita. Erityisesti (myös kevyet) untuvatakit ovat olleet tärkeä osa varustusta.
Niitä puetaan päälle tauoilla, kylmissä olosuhteissa ja silloin, kun liike hetkeksi pysähtyy. Tällaisessa käytössä vaatteen pitää yksinkertaisesti toimia.
Viime vuosina olen kuitenkin kiinnittänyt huomiota erääseen ärsyttävään ilmiöön. Useamman laadukkaana pitämäni valmistajan takeissa vetoketju alkaa avautua itsestään. Liukukappale kyllä kulkee eteenpäin ja vetoketju näyttää sulkeutuvan, mutta hetken kuluttua ketju onkin auennut uudelleen liukukappaleen takaa.
Kyse ei ole siitä, etteikö takki muuten olisi hyvä. Päinvastoin. Juuri siksi ongelma on niin harmillinen.
Kun tuotteelta odottaa paljon ja siitä maksaa laadukkaan tuotteen hinnan, pieneltäkin vaikuttava rakennevika tuntuu kohtuuttomalta.
Vetoketju on hyvä esimerkki komponentista, jonka merkitystä ei tule ajatelleeksi ennen kuin se lakkaa toimimasta. Se on vain pieni osa takkia, mutta sen toimivuus voi ratkaista, onko vaate käyttökelpoinen vai jatkuvan ärsytyksen aihe.
Tästä herää väistämättä kysymys: onko ulkoiluvaatteiden komponenttien laadussa tapahtunut muutoksia? Onko vetoketjujen valmistusta tai hankintaa siirretty uusille toimittajille? Onko laadunvalvonnassa tingitty vai….?
Erityisen kiinnostavaa on, että kyseessä ovat valmistajat, joiden tuotteisiin on totuttu liittämään korkea laatu, toimivuus ja pitkä käyttöikä.
Ulkoiluvaatteiden markkinoilla puhutaan paljon kierrätetyistä materiaaleista, vastuullisuudesta ja tuotteen elinkaaresta. Mutta vastuullisuus ei ole vain materiaaleja tai markkinointiviestintää. Se on myös sitä, että takin vetoketju toimii vuodesta toiseen.
Monet ulkoilubrändit nostavat esille vastuullisuuden, tuotteiden pitkäikäisyyden, korjattavuuden ja ympäristöarvot näkyvästi esiin markkinoinnissaan. Ne kannustavat kuluttajaa ostamaan laadukasta ja kestävää sen sijaan, että vaatteita uusittaisiin jatkuvasti.
Tämä on hyvä ja kannatettava lähtökohta, mutta samalla se samalla asettaa valmistajille myös korkeita odotuksia.
Mitä vastuullisuus oikeastaan tarkoittaa, jos muuten laadukas ja pitkäikäiseksi suunniteltu takki menettää käyttökelpoisuutensa muutaman vuoden jälkeen siksi, ettei sen vetoketju enää toimi?
Mielestäni laadukas tuote ei ole niiden ominaisuuksien summa, jotka toimivat hyvin.
Se on myös niiden pienten yksityiskohtien summa, jotka eivät petä silloin, kun niitä tarvitaan.
Vien perjantaina taas yhden takin vetskarihuoltoon.

