Yhteistyökumppanit
Olen hakenut ja joskus onnistunutkin hankkimaan seikkailujuoksuille yhteistyökumppaneita.
Ensimmäisen kerran minua lykästi, kun olin menossa Pohjoisnavalle. Vielä tuolloin (2006-2007) sponsoreiden hankkiminen oli…jos ei nyt helppoa…niin kuitenkin iisimpää kuin nykyään.
Esimerkiksi Saharan halkijuoksun suurin työmäärä, itse juoksu mukaan lukien, oli ehdottomasti rahoituksen hankkiminen
Rahaa paloi. Maksoin aika tuntuvat summat mm. Marokkoon ja Mauritaniaan. Tein viimeisen sponssidiilin ihan muutama päivä ennen Saharaan lähtöä.
Kyseisen firman toimitusjohtaja “Mikko” kysyi ennen sopimuksen allekirjoitusta “mitäs jos epäonnistut?”. Katsoin häntä noin minuutin tuimasti silmiin, jolloin hän totesi: “et ole näemmä edes miettinyt sitä vaihtoehtoa?” Hän otti kynän käteensä ja pistimme molemmat puumerkit sopimuspaperiin.
En ole onnistunut vielä kertaakaan hankkimaan 100% rahoitusta yhteistyökumppaneilta, vaan olen pistänyt ns. “omistani loput”. Jokainen euro on kuitenkin ollut sen väärti.
Minulla on ollut yhteistyökumppaneina myös ns. mahdollistajia. Heidän motiivina on ollut antaa minulle mahdollisuus toteuttaa unelmiani. Olen heille siitä hyvin kiitollinen.
Usein yhteistyösopimus pitää sisällään vaikkapa puhekeikkoja sponsorin tapahtumissa. Mielestäni se on mainio tilanne, mikäli sponssi kokee saavansa hyötyjä minuun sijoitetulle pääomalle.
Mitä enemmän hyötyjä voin tarjota, niin sen parempi meille molemmille osapuolille.
Minulla on mielessä ainakin yksi taho, johon aion olla yhteydessä jo heti alkuvuodesta. Islannin jäätikköreissu ei ole jäätävän kallis, mutta aion kuitenkin panostaa kumppaneiden hakuun entistä enemmän. Muun muassa siitä syystä olen lykännyt jäätikköseikkailun alkua vuoteen 2024.
Olisihan se mukavaa, mikäli saisin edes kulut katettua. Palkkaa en odota saavani….
Islannin jäätikköseikkailu maksaa viisinumeroisen summan. Siitä menee noin 90% paikalliselle kumppanille.
Ilman heidän, siis islantilaisten, panosta jäätikkömatkaa ei ole mahdollista toteuttaa, joten se on minulle tuiki tärkeä investointi.
PS. Sain kuin sainkin sportman.fi -statistiikkapalvelun toimimaan. Sen mukaan blogisivulla käy, jollei nyt kuhina, niin aika paljon vierailijoita.
Tämän vuoden (2022) tammikuussa ylittyi 30,000 vierailijan raja. Se johtui varmaan arabiajuoksun tuomasta julkisuudesta.
Nyt joulukuussa (18.12.2022 mennessä) sivustolle on (ehkä) eksynyt jo reilusti yli 18,000 kävijää, joten tämänkin kuun aikana voi vielä rikkoutua 30,000 kävijän raja.
Oho, sanon minä.