2h50min
Juoksin perjantaina pisimmän asvalttilenkin sitten kesän 2019. Pituutta treenilenkille kertyi 2 tuntia ja 50 minsaa.
Tavoite oli juosta noin 30 min lyhyempi lenkki, mutta olosuhteiden pakosta matka piteni puolella tunnilla.
Juoksin nimittäin kohti Långvikia ja sieltä minun piti kaartaa Herlinien maille ja sitä reittiä Sarfikiin, mutta ei sinne Herlinien tiluksille niin vaan päässytkään.
Metsätielle on ilmestynyt iso musta teräsportti ja ja merkki “yksityisalue”.
Yksityisalue se on ollut siis aieminkin, mutta ainakn eräs Herlinien mailla asuva rouva sanoi taannoin, että kyllä siellä voi ihan hyvin juosta tai fillaroida.
Ja näin olen jo vuosikaudet tehnytkin, mutta tuo uusi portti muuttaa tilanteen. Nyt sinne ei mennä.
Koska minulla ei ollut matkassa syötävää tai juotavaa, niin energiat pääsi loppumaan. Totaalisesti.
No, kaikki mikä ei tapa vahvistaa.
Juoksen lauantaina kevyen palautuslenkin metsäpolulla ja hiekalla.